Näin sydämeeni joulun teen

Hyvää ja rauhallista joulua ja ihanan tunnelmallisia (ja paloturvallisia) kynttilähetkiä sekä paljon suklaan makua toivottelee Laululan väki.  Minä tässä keittelen riisipuuroa, kohta tulevat ukki ja mummi sitä meidän kanssamme syömään ja sitten lähdemme mummolaan aattoillan viettoon.

Tällaista erittäinkin jouluista asiaa... not.

Näin meillä syötiin tänään. Valkoinen liina on nyt jäljiltäni vähemmän valkoinen.

Olen aina ollut sangen huono saamaan aamiaista alas kurkustani, paitsi jos se on tosi hyvää. Nämä amerikkalaiset pänkeiksit isäni viime kesänä uutterasti poimimien mustikoiden kera ovat juuri sitä: tosi hyviä. Varsinkin jos ne tekee käyttäen turkkilaista (luomu)jogurttia ja täysjyväspelttijauhoja. Nam. Viime aikoina olen kumman usein löytänyt itseni aamulla vatkaamasta munia ja sokeria lettuhimoissani. Ja näiden paistaminen on vieläpä kovin leppoisan rauhallista puuhaa, eli ei haittaa vaikka letunkääntäjää vaivaisi pieni aamujähmeys. Lisäksi näistä ei tule nimeksikään rasvankäryä, mikä on plussaa jos ei satu rasvankärystä kiksejä saamaan. Elikkäs mikäli sattumoisin joku muukin kaipaa mustikoilleen mukavaa seuralaista, niin annanpa samoin tein ohjeen teillekin. Olen sitä miniministi muokannut Myllyn Parhaan sivuilta löytämästäni (ironista kyllä vaihtamalla nimenomaan jauhot).

Noin 15 kpl amerikkalaista kokoa tai 30-40 pientä

3		luomumunaa
2-3	rkl	fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa
4	dl	täysjyväspelttijauhoja + 1 dl vehnäjauhoja
3	tl	leivinjauhetta
1	tl	vaniljasokeria
½	tl	suolaa
2	dl	maitoa tai vettä
2	dl	turkkilaista jogurttia
½	dl	öljyä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.

Paista pienellä munakas- tai blinipannulla paksuja, vajaan senttimetrin paksuisia lettuja. Kuumenna pannu ensin kunnolla ja laske sen jälkeen levyn tehoa asentoon 1-3, sillä taikinassa on sokeria, joka ottaa väriä helposti. Käytä paistamiseen rasvaa (huom. ei käsirasvaa!!).

Nämä talviset valoilmiöt, joita ystäviksikin kutsutaan

Ihmeellistä kun aamulla yht'äkkiä huomaa auringon lepäilevän läikkänä makuuhuoneen seinässä. Tai kun se kurkottaa eteisessä yllättävän lämpimän kätensä ikkunan läpi ja hyväilee selkää (voiko tuo olla edes totta?). Joka aamu auringonnousu näyttää eri väriseltä. Vai kuvittelenko vain...?


Näytelmä saatiin haudattua, mutta kauan ei ehtinyt tyhjiötä huokailla... kun meillä on this thing called joulustressi. Onko teilläkin? Julen on jo aika lähellä. Onneksi parina iltana on ystäviä käynyt lapsineen ja lapsetta kyläilemässä. Ihanaa kun on ystäviä! Ihmiset sen joulunkin tekevät. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi viettää sitä yksin.


Jahas, mitähän sitä sujauttaisi joulukalenteriin tällä kertaa... On lipsahtanut ajanpuutteen ja muistin heikkouden takia kovin karkkiseksi tämä meidän kalenterin anti. Mitä teidän omatekoisista joulukalentereista on löytynyt?

Olenko outo

Mie nii tykkään lumitöistä. Se on niinku pihan siivousta. Mut hetkensä se ottaa et saa kaikki lumikökköset sillee justiisa ;)

Äiti teki meille ovikranssin. Linnut kävivät napsimassa marjat parempiin suihin. Mutta menee tämä näinkin!

Joulukalenteri

Täältä voi jouluun asti käydä katsomassa päivän yllätysanimaation. Kaksi noista jo paljastuneista on tuttujeni tekemiä. Aivan ihania tyyppejä ovat! Ja aikasta veikeitä ovat nämä animaatiotkin.

Mikäs tässä ollessa

Mies on pikkujouluissa. Latoi ennen lähtöään puut valmiiksi pönttöuuniin, sytykettä keskelle. Sain tytöt nukkumaan, tekaisin kasviskiusauksen ja laitoin vielä samoin tein valmissoseesta lanttulaatikonkin uuniin. Sytytin kynttilöitä olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Varmistin taskulampun sijainnin.

Lanttulaatikon tuoksu keittiössä, ikkunan alla pensaassa naapurien jouluvalot, ne heiluvat tuulessa. Olohuoneen ikkunassa valosarja. Makuuhuoneen laitimmainen ikkunaruutu mystisesti jäätynyt kimaltavaksi kristallilasiksi. Koira nukkuu nojatuolissa pönttöuunin vieressä, eikä liikahda kun laitan tulet pesään.

Otan kirjan sohvalle seurakseni, ennen siihen syventymistä annan katseen kiertää siinä mitä näen.

Kyllä kelpaa olla täällä lämpimässä; vonkukoon tuuli nurkissa, pöllytköön lumi.

Valkoinen joulu - ei kiitos!

Näihin aikoihin monet väsäilevät jo tohkeissaan sitä Maailman Tärkeintä Listaa. Sille yhdelle partaperverssille. Noh, itse aion jättää pukille puhumisen ja kirjoittelun väliin ja listata tällä kertaa asioita jotka eivät vain ole minua varten. 

- Kuistin koristelu ja varustelu eri vuodenaikoihin mitä moninaisimmin ihanin kukka-asetelmin ja lyhdyin. Kukkia en näemmä saa aikaiseksi hankkia ikinä, ja mitä lyhtyihin tulee... Olivat kyllä mielessä, mutta kappas vain Laululan kuistivalot ovatkin hämäräkytkinten vallassa. Eipä siinä paljoa lyhtyjen liekit sitten lepatuksellaan tunnelmaa luo, kun ulkovalot helottavat iltapäiväkolmesta aamukahdeksaan. Ihmeteltiin aikamme mistä juupelista ne saa kytkettyä päälle, kunnes mies sitä sitten edelliseltä asukkaalta tiedusteli kun sattui tämän jossain näkemään. Ilmeni, että toisesta päädystä lamppu on vain palanut ja siksi on ollut pimeänä; toisen kuistin lamppu oli joskus aikoinaan kierretty irti, kun ei oltu välttämättä aina haluttu naapurien näkevän kuka tulee kotiin, milloin ja missä kunnossa. Ratkesi sekin mysteeri siis, mutta hieman harmittaa tuo valojen automaattisuus sikäli että olin jo kaavaillut mihin niitä lyhtyjä ripustelisin.

- Tildailu. Lainasin jouluaiheisen Tilda-kirjan tänään kirjastosta jossain ihme mielenhäiriössä. Tai no, onhan siellä ihan oikeasti hauskoja ideoita mutta miten ne tuntuvat jotenkin... sieluttomilta? Kliseemäisiltä? Ehkä tildamaisia juttuja on viime aikoina saanut silmillensä joka tuutista? Ja kirjasta löytyi eräs joulupöydän koristeluidea, joka on mielestäni vain surullinen: enkelipossu. Nostan kyllä hattua niille, jotka kinkkusesonkina suovat ajatuksensa niille pikku sikaenkeleille joita tuhansittain (miljoonittain? en tiedä enkä halua tietää) taas tänä syksynä taivaalla lentoon lehahtaa, mutta... joko tuo on hieman makaaberia söpöstelyä tai sitten pikkuisen yllättävän kova kannanotto Tildalta.

- Valkoinen joulu. Susanna työhuoneellaan kirjoitti polttaneensa päreensä sisustuslehtien valkoisiin joulukoteihin. Itse selasin tänään kirjastolla uusimman Dekon ja Avotakan ja pienoisesti järkytyin. Ihan oikeasti! Valkoista valkoisen päällä ja kaiken huippuna pipari. Tämä on jo niin nähty, näyttäisittekö välillä jotain muuta? Valkoista sisustajaa minusta ei saisi kyllä minään muunakaan vuodenaikana. Ei, vaikka viimeksi tänään ihailin keittiön pinkopahvin päälle vedettyä Uulan puolihimmeää, valkoista maalipintaa. Ja huvittaa, kun sisustuslehdissä valkoiset ja mustavalkoiset sisustajat toteavat että valkoinen/mustavalkoinen sisustus toimii hyvänä taustana muille väreille. Kyllä toisaalta joo, mutta ai että miten ihanalta näyttää vaikkapa violetti keltaista vasten!

Hieman lyhyeksi jäi tämä lista mutta olkoon. Nyt voisi lähteä nukkumapuuhiin.

Kyllä maittaa uni karvanlähtöaikaan äidin vanhalla perintövillamatolla. Unileluna tietysti My Little Pony.

Nyt ei ruoka maistu

Meillä on näytelmän ensi-ilta nyt erittäin, erittäin lähellä.

Pikkasen jännittää!

Mutta nyt takaisin arkeen; Velhoilemaan smurffien kanssa. Paitsi että kuulemma saankin olla välillä Viisas Smurffi.

Kauneudesta

Ei tämä flunssa vieläkään ole minua täysin otteestaan päästänyt mutta ainakin jo jaksan häärätä kotona ja käydä jopa jonkinlaisella lenkillä.  Eräänä päivänä tässä keksin (sen sijaan että olisin vaikkapa imuroinut tai tehnyt muuten jotain konkreettista yleisen siisteyden eteen) toteuttaa kirjastotädin painajaisunen ja järjestää opukseni värijärjestykseen. Olohuoneen kirjahyllyyn järjestin värikkäät armaani, ja makuuhuoneen puolelle hillityn valkoiset ja sellaisia alunperin olleet. Voi miten kova supina hyllyissä alkoikaan käydä tämän manööverin jälkeen! Ennestään tuntemattomat tarinat toisistaan innostuivat. Ja joistakin tuli selvästi kauniimpia ja houkuttelevampia kuin ennen.

 En tiedä mistä hyllystä pidän eniten - leiskuvan lämpimästä punaisesta jossa Saision Punainen erokirja asustelee; keltaisesta limen ja vihreän kautta siniseen kulkevasta jolla Zadie Smithin Kauneudesta kutsuvana turkoosimerenä majailee; vaiko sinisestä, sinisestä, sinisemmästä...

Kuvassa taustalla näkyy kaksi muutakin asiaa joista  olen löytänyt kauneutta. Bazar-lamppu oli rakkautta ensi silmäyksellä ja puhuu samaa hupaisaa muotokieltä kuin kirjahyllyn päällä olevat kynttilänjalat. Sain ne joskus muinoin (tupari?)lahjaksi ystäviltäni.  Toinen kotoani löytyvä asia, josta ehkä koskaan en malta luopua, on keittiön ikkunaa peittävä Vallilan "Puu-Vallila". Ostimme tuon verhon  synkeinä betonielementtilähiövuosinamme ja -tadaa- vain pari vuotta myöhemmin asuimmekin jo itse puutaloidyllissä. Olen vakaasti sitä mieltä, että Puu-Vallila toimi unelmiemme herättäjänä ja jonkinlaisena kankaisena mustavalkokarttana kohti nykyistä asuinaluettamme ja Laululaa.

Nyt pitäisi hissun kissun alkaa suunnitella tarkemmin yläkerran kylppäriremonttia. Istuma-ammetta sinne kaavailemme. Ah, voitteko kuvitella miten haaveilen jo lattialämmityksestä!  Saa kai sitä puutaloasukillakin edes joku huone olla missä varpaat huokaa. Nyt jalassani on... lasketaanpas... kahdet villasukat, säärystimet ja Ainot. Mutta laitettakoon Ainot flunssan piikkiin, kun normaalisti käytän niitä vain vessareissuilla ;)

Mukavaa viikon alkua teille kaikille! Pysykööt varpaanne kuivina ja lämpiminä paitsi jos harrastatte avantouintia.

Muoks. Vai olikohan nää sittenkin vaaleanpunaiset Reinot...

Sairasta sakkia

Täytin vuosia ja sain kukkia

Lastenhuoneessa näkee tähtiä

 

 

 

 

 

 

"...mieleni pintaan asti täysiä maljoja, jos liikun ne läikkyvät..."

Kunpa jo pian paranisimme. Kaipaan ulos. Kaipaan liikuntaa. Kaipaan näytelmätreeneihin.

"Meidän talo on vähän rikki"

Nyt tuntuu siltä, että asun vihdoinkin vanhassa talossa. Oikeasti vanhassa. Edellinen kotimme oli rakennettu 1920, mutta siellä ei silti ollut sitä oikeata vanhan talon tunnelmaa. Ikkunat oli vaihdettu uusiin 1980-luvulla, seinät suoristettu kipsilevyllä. Lattialaudatkin ilmeisesti hiottu tuolloin, kosk'ei niissä tuntunut jalkapohjaan vanhan lankun pyöreyttä. Alakerran väliovet olivat nekin täysin uustuotantoa ja alkuperäisiä löytyi vain yläkerrasta. Viihdyimme kyllä tuossakin kodissa hyvin, mutta kuitenkin haikailin hieman autenttisemman tunnelman perään. Jälkeenpäin ajateltuna edellinen kotimme oli pehmeä lasku vanhassa puutalossa asumisen todellisuuteen, sillä siellä ei juurikaan joutunut kärsimään kylmyydestä eikä oikeastaan muistakaan epämukavuuksista.

Mutta miksi ihmeessä joku sitten haluaa kärsiä pienintäkään epämukavuutta omassa kodissaan? Näinpä voisi joku kysyä. Nyt tiedän vastauksen suoralta kädeltä: ne epämukavuudet voi kestää, jos saa vastapainoksi nauttia kauneudesta ympärillään joka päivä. Hienoista, käsin tehdyistä yksityiskohdista, kestävistä luonnonmukaisista materiaaleista. Symmetriasta, silmää miellyttävistä mittasuhteista. Tämä tietysti tuottaa iloa vain jos sattuu olemaan esteetikko. Siksi varmasti niin monet pitävät tällaista touhua ihan vihoviimeisenä humputuksena.

Meillä pidetään rappukäytävät  ja yläaulat viileinä, ja kylppärissäkään ei huvita ylimääräistä aikaa viettää. Kun suihkuun haluaa mennä, täytyy lämmin vesi "tilata" etukäteen koska siltä kestää pari minuuttia matkustaa alakerran lämminvesivaraajasta yläkertaan toiseen päähän taloa. Pyykit pestään alakerran tilavassa wc:ssä, jonne mennään ulkokautta. Minusta tämä kaikki on vain hauskaa ja viehkoa, toki osittain siksi että tiedän tämän olevan väliaikaista. Mutta toisaalta sitä voi miettiä, joutuuko kuitenkaan luopumaan kovin paljosta jos ei ole nykyaikaista kodinhoitohuonetta, kun kuitenkin saa pyykkinsä pestyä koneellisesti eikä tarvitse pilata niveliään kaivokylmässä vedessä tai keitellä pesuvesiä. Ja vaikka wc onkin vilakka ja sinne joutuu pujahtamaan kylmän aulan kautta, niin kuitenkin saa pitää istuntonsa sisätiloissa.

Ja mikä on ihanampaa kuin pönttöuunissa iloisesti rätisevä tuli heti aamusta!

Loppuun vielä otsikkoon liittyvä tarkennus, jonka Inkerille kerroin kun hän oli tuon lauseen huuliltaan päästänyt. Talomme ei ole rikki, koska se on ihan käyttökelpoinen :)

Miltä nyt tuntuu?

Tuntuu onnellisuudelta. Tämä on varmaan juurikin sitä. Onnellisuutta. Niin kuin on muuten myös mutakakun teossa se vaihe, jossa sulatetaan tummaa suklaata ja kohtalainen köntti voita ja sekoitetaan yhteen. Ja maistetaan. Ja maistetaan uudestaan. Ja otetaan lusikka ja aletaan lappaa sitä sulaa taivasta suuhun.

Tein siis muuttomiehille mutakakkua viikko sitten. Eli itselleni tein, ihan järkyttävässä makeanhimossani. Annoin toki myös muuttomiehille, joista tosin yksi ei juuri suklaakakuista välittänyt (hullu!). Taisi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun muuttoa edeltävänä iltana pakkaamisen lomassa oli aikaa väsätä jotain kakkuja. Mutta olihan tämä aika erikoinen muutto kaikkiaan, kun tavarat olisi periaatteessa voinut kuskata kävellen. Miehen työtuoli muuttikin juuri sillä tavalla, suklaakakkuvihaajan hartioilla rennosti heiluen. Minä huristin autolla ohi ja vilkutin.

Olemme kotiutuneet Laululaan yllättävänkin hyvin, lapsetkin nukkuvat yönsä kuin kiltit piltit (sängyt suloisesti vierivieressä). On ihmeen paljon rennompaa elää yksikerroksisessa asunnossa kaksikerroksiseen verrattuna, etenkin kun on pieniä lapsia. Ja keittö, jonka vain pikaisesti ehostimme, on osoittautunut ehkä viihtyisimmäksi kyökiksi missä meillä on kuunaan ollut onni kyökitellä. (Kiitän siitä ihania kiuruja, ja alkuperäistä puuhellaa. Ja ruokakomeroa. Ja idyllistä ikkunanäkymää).

Huomasin että Laululaan on eksynyt taas uusia lukijoita. Onnellisuutta aiheuttavaa sekin!  Mukavaa viikonloppua, ellei sitä ennen nähdä (tähän loppuun tällainen sisäpiirijuttu Fingerpori-faneille) ;)

Siwasta saa parhaiten

Hei. Arvatkaa mitä. Me muutetaan lauantaina. Meidän kirjat muutti jo. Osa banaanilaatikoissa, osa jätesäkeissä. Kirjahylly nököttää jo Laululan olkkarissa masu kirjoja pullollaan. Että voikin musta bukneessi näyttää hyvältä siniturkoosia hyasinttia vasten, aijettä.

Tänään jynssäsin keittiötä ja kirosin. Vaikka joo olihan se sillon ihan kätevää pestä ne maalisudit siinä ja tälleen mut pikkasen raskasta oli hinkata niitä maaleja irti tiskipöydästä ja -altaista. Mut nyt on puhasta! Kaikki hyllyt pyyhitty ja ruokakomerossa rivi kristalleja joita pikku hiljaa tässä olen kirppikseltä kärrännyt ja Laululaan jemmannut. Uusimmat kirppislöytöni, pari ihanaa lasipurkkia, nostin siivouksen päätteeksi tiskipöydälle somisteeksi.

Olenko muuten ainoa pösilö joka kesken kuuraamisen, pesun ja hinkkauksen (tai maalaamisen, tai verhojen vaihdon) aina ottaa pakkoliikkeen omaisesti ne askeleet taaksepäin ja ihailee tuloksia? Viiden minuutin välein? Ehkä olen, ehkä en, mutta ei kannattane laittaa esteetikkoa asialle jos haluaa tuloksia nopeesti ja tehokkaasti.

Oh well. Keittiö on nyt kuitenkin valmis vaikka tämä esteetikko sen tekikin. Mies vain auttoi tapetoinnin verran.

Huomenna kuvia! Pakko muistaa kamera. No viimeistään lauantaina se kamerakin sinne Laululaan päätynee.

Hii-op.

"Puput ei jaksa enää"

Lautturi-kuvan näppäsin kännykällä pikku laulajaamme varten

PMMP. Oli. Maineensa. Veroinen.
Huh huh! Ja vielä kerran huh huh! Ja ihanaa. Ja upeeta. Ja rumaa. Ja kaunista.

Meillä lauletaan auton takapenkillä mukana lauluja kuin lauluja.
Viimeistä valitusvirttä hoilataan nelivuotiaan vankalla itsevarmuudella näin:

"...tää oon viimeinen toivohirsi  / PUPUT EI JAKSA ENÄÄ!!!"

Mutta nää puput kyllä jaksoivat!
Kiitos Paula, Mira & pojat.

Kiuru on laskeutunut!

kissoilta pääsy kielletty!

Vihdoin, vihdoin, vihdoin! Vihdoinkin pääsen ihailemaan armasta oranssia kiuruani seinällä. Se reilu vuosi sitten nykyeteistä varten hankkimamme ainoa rulla ei ihan riittänyt koko seinälle mutta ei se mitään. On se vaan ihana! Eikö olekin!

Tuo on se keittiöstä yläaulaan vievä ovi, ja kuten tarkkasilmäisimmät teistä varmasti huomaavat, siihen on iskenyt rei'ittäjä. Ja sitten maalariteippaaja. Tuo ovi oli edellisten asukkaiden aikaan se, mitä kautta talon kissa pääsi käyttämään omaa ylhäistä vessaansa. Ihmisasukkaat käyttivät toisessa päädyssä olevaa. Jotenkin aina ilahdun kun ajattelen tuota! Eroaa se kissainen elämä kyllä kovasti koiraisesta...

Laululassa on tänä viikonloppuna siis touhuttu kovasti paljon. Ikkunoita on pesty ja tiivistetty - ja todettu samalla että ei ole kyllä ihan helpoimmasta päästä tuo ulospäin aukeavien ikkunoiden puhtaaksi saaminen. Keskimmäisen, saranattoman ikkunan voi sentään pestä viereisen ikkunan kautta. Mutta aikamoisesti saa vääntäytyä että ne reunaikkunat saa puhtaaksi. Onneksi niissä on vanhat kupruiset lasit, niin ei ole niin tarkkaa.

kuviin kirjoittelu on kliffaa

Lisäksi olen häärännyt keittiössä eli maalannut kiuruseinälle tulevan ehkä kenties alkuperäisen keittiökaapin samalla maalilla siniharmaaksi (Uulan utu, muistaakseni) kuin muutkin keittiökaapit. Ja myöskin olen keittänyt lattiankuurausta varten vettä, kun ei lämminvesivaraaja ole vielä päällä. Lastenhuone on nyt sitten pesty ja sinne muutti asumaan Matto!

Loppuun vielä kuva taannoiselta iltapäivältä kun oli Ihmeellisen Valon Hetki. Nämä kuvat on otettu saman minuutin sisällä hieman vain eri suuntiin eikä tällä kertaa ole kuvien värejä yhtään doupattu tietokoneella!

Yötöitä

Ei sitten tullut paljon nukuttua viime yönä. Siitä hetkestä alkaen kun pää oli painautunut mukavasti hirssiakanatyynylle, alkoi päässä sellainen ajatusten kuhina ettei Nukku-Matti saanut sinne sanaansa väliin. 

Se on sitten vissiin niin, että aivot (ainakin minun) tarvitsevat löysää löllymisaikaa ideointiin ja jos ei sitä aikaa muualta saa, niin sehän otetaan sitten irti uniajasta. Kaikki se, mitä en päiväsaikaan ehdi ajatella, valtasi pääni viime yönä ja lopulta aivan kihisin innosta kun kaiken maailman mahtavia ideoita poksahteli ja versosi elämään. 

Nämä ideat koskivat muun muassa:

• yläaulan järjestämistä eteiseksi
• vanhemmiltani saadun piirongin entisöimistä pipoille ja lapasille jne
• teatterijuttuja ja näytelmäkirjoitusta
• stand up -juttuja, joista yksi oli aivan pakko kirjoittaa ylös siltä varalta, että sen vielä pääsisi jossain käyttämään
• taiteellisia työprojekteja joihin tarttumalla kätevästi välttäisin ns. oikeisiin töihin lähtemisen vajaan vuoden kuluttua (jännittää ja pienesti ahdistaa)

Muutenkin kaikenlaisia sisustamis- ja remppaideoita pulppusi mieleen ja olisi tehnyt mieli herättää mies uniltaan ja jakaa kaikki ajatukset tuoreeltaan. No, hillitsin kuitenkin itseni. 

Kun uni lopulta tuli, tuli pari tuntia myöhemmin nuhanenä-Juulia korvan juureen vaikeroimaan ettei pysty nukkumaan. Päästin viereeni, mies lähti lastenhuoneen lattialla kun siellä oli peuhupatja sopivasti valmiina. Peittelin Juulian hellästi kainalooni ja nautin läheisyydestä kunnes pikkasen alkoi sitten nappaamaan kun pikkuneiti tomerasti töni minua kohti sängyn reunaa ja toisti: "Väihtä! väihtä!" Päätin että lattiallahan en yötäni vietä ja mustelmiakaan en juuri himoitse joten Juulia lähti pikapalautuksena omaan sänkyynsä ja mieskin palasi juurilleen. 

Nyt on hieman sellainen olo että onneksi ei tarvitse edes yrittää ulkoilua tänään. En kyllä jaksaisikaan. Lapset kröhivät ja niistävät räkämatoja minkä kerkeävät ja koira on vanhemmillani lomalla joten siitä ei tarvitse potea huono omaatuntoa.

Tuo Pesonen se on myös aika kova ideoimaan

Ehkä voin antaa ajatusten velloa ja kirjoittaa kaikki hyvät ideat ylös...

 

Sadepäivän täyteainetta eli Laululan historiaa

Sateinen sisälläkröhäilypäivä. Lasten nenät vuotavat ja mokomat silti ovat koko ajan riisumassa sukkiaan pois. Nyt istuvat peiton alla katsomassa lastenohjelmia. Laululassa ei olla ehditty käymään kuin pikaisesti maanantaina, kun kävin spraymaalaamassa keittiökaappien vetimet mattamustiksi. Ihanat tuli!

Kurkistus keittiöstä yläaulaan

Voisin avautua nyt tästä projektistamme hieman perusteellisemmin. Kyseessähän on talo, joka rakennettiin 1918 sodan aikana neljän perheen kodiksi. Sekä ala- että yläkerrassa oli kaksi keittiöllistä yksiötä. Myöhemmin, ilmeisesti 1980-luvulla, talo remontoitiin kahdelle perheelle, ja tällöin osa keittiöistä purettiin ja sisään tuotiin wc:t, suihkut ja sauna. Myös sähköt uusittiin samalla.

Laululassa on kaksi suurta kellaria siten että puolet talosta on (onneksi) alhaalta avoinna. Molemmissa päädyissä on suurehkot kuistit ja parvekkeet. Talo on maalattu joitakin vuosia sitten ihanasti lateksimaalilla, mitä kuistit eivät ole kestäneet. Palkkeihin on päässyt kosteutta, joka kuitenkaan ei ole päässyt haihtumaan pois (kiitos lateksimaalin) ja niinpä ne ovat alkanee paikoitellen lahota. Jee. Kuistien pelastaminen on edessä seuraavana kesänä, enkä malttaisi oikeastaan odottaa että näen lopputuloksen. Tällä hetkellä Laulula nimittäin on hieman surullinen näky.

Olemme nyt remontoimassa yläkertaa, ja muutamme ensin sinne. Alakerta ei ole tällä hetkellä yhteydessä yläkertaan, joten kun alhaalla aletaan remontoida, ei sen suuremmin pitäisi häiritä yläkerrassa elämistä. Emme remontin tässä vaiheessa puutu kylpyhuoneisiin (joita on yläkerrassa kaksi), vaan hoidamme nyt muuton pois alta, vedämme henkeä ja sitten kun mieheni väsyy nalkutukseeni, hommat jatkuvat taas ;)

Kesällä vähän jännitti miten työt yhdistyvät remppaamiseen ja... kylläpä on oikeasti takki nyt tyhjä. Ei sille mitään voi; ihminen tarvitsee myös lepoa. Suuresti ihmettelen niitä jotka pystyvät lasten ollessa pieniä vielä rakentamaan talon. Alusta loppuun. Siihenhän menee helposti pari vuotta! Ei olisi meistä siihen. Meilläkin tietysti on työtä vielä useaksi vuodeksi eteenpäin mutta onhan se hieman eri asia remontoida taloa jossa jo asuu, kun silloin ei tarvitse olla niin paljon erossa fyysisesti.

Kommentteihin vastaamisen vaikeudesta

En ymmärrä missä vika piilee, mutta armas läppärini ei selvästikään halua että vastailen kommentteihin. Nyt ei nimittäin kommentointi onnistu enää miltään selaimelta. Osaisiko joku vihjaista, missä vika piilee? En myöskään pysty kommentoimaan muiden blogeissa. Ärsyttävää.

Ei pöntömpi

Joo olishan sen lattian tietysti voinut suojatakin...

Vielä pari viikkoa pitäis malttaa, sitten pääsee kokeilemaan tulia.

Nyt en osaa päättää siivoaisinko vai ottaisinko nokoset. Haluaisin elää hieman kesytetymmän kaaoksen keskellä. Toisaalta olisi kiva jos jaksais illalla teatterissa pitää silmiä jossain määrin avonaisina. Tosin nyt kun on jännitysnäytelmästä kyse, voipi olla etten uskalla kuin hieman kurkistella sormien lomasta.

Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän

Eilen tehtiin pieni mutta sitäkin tärkeämpi muuttokuorma ja hurautettiin autolla tuo hävettävän pieni matka Laululaan. Kannettiin yläkertaan peittoa, tyynyä, palapeliä ja kirjaa ynnä muutamat pehmoiset lelut. Inkeri meni isänsä kanssa alakertaan sahaamaan sänkyyn sopivaa pohjaa ja minä imuroin sillä välin lastenhuoneen lattian yrittäen samalla pitää Juulian poissa pahanteosta ja kepposia punomasta.

Kerrossänky on lasten unelmien täyttymys. Ja minunkin! Alemman löysin luottokirppikseltäni jo yli vuosi sitten enkä silloin vielä edes tiennyt että siitä saa kerrossängyn. Toisen löysin onnekkaasti laittamalla facebookin kirppikselle ostetaan-ilmoituksen.  Ihanat nuo ovat. Ja niin tukevan jykevät! Vaikka ikää lienee selvästi enemmän kuin allekirjoittaneella.

Jatkossa on helpompi saada Laululassa remppaa tehtyä kun tytöillä on oma huone laitettuna edes jollain tavalla viihtyisäksi ja houkuttelevaksi.

Miksi peilikuva näyttää aina niiiiiiin paljon houkuttelevammalta kuin alkuperäinen?

Tiedän suunnilleen mitä tein viime viikonloppuna

Oh, lepoa!

Päivät täynnä lapsekkuutta, ruoanlaittoa, leikkiä, komentelua, ulkoilua, Deko-pinkan selailua, näytelmätreenejä, remonttipiipahduksia, yh-meininkiä, miehen odotusta... siis yksinkertaisesti vain TÄYNNÄ. Aika ja jaksaminen eivät ole riittäneet edes siihen, että olisin muistanut koko blogini olemassaolon. Mutta täällähän se on ja odottelee.

Tänään tehtiin kaupat tästä asunnosta ja kuukauden päästä on muutto. Muutto!

Tarttis varmaan tehrä jotain...

Ehkä sit jouluna ehtii levätä? Oi miten messeviä haaveita mulla onkaan Laululan joulukoristelujen suhteen... oijoi.

Misty

Vielä hetken Kate saa laulaa lumisia laulujaan, 

sitten nukkumaan.

Aamulla kylän halki katsomaan pönttöuunia.

Hyvää yötä!

P.S. Ihanaa kun olette löytäneet tienne tänne! Olen hyvin seurallinen olio ja kivempi juttuja jutustella kun saa välillä myös vastakaikua. Käyttämäni selain vain vastustaa kommentteihin vastaamista, joten välillä siinä hieman kestää. Olkaa kärsivällisiä! 

Olohuoneessa tapahtuu

Hyasinttia olkkarin seinissä

Mies meni aamulla Laululaan kertomaan muurarille, mihin suuntaan haluamme pönttöuunin luukut. Kun uuni on valmis, voi olohuoneen tapetoida loppuun, maalata ovilistat ja nakuttaa paikoilleen, laittaa sähkökatkaisimet ja pistorasiat seiniin (ne irrotettiin kun lateksimaalilla kauttaaltaan maalatut pinkopahvit vaihdettiin uusiin)... ja sitten olohuone on ikkunoiden tiivistämistä vaille valmis.

Hip hei!

Pikainen linkkivinkki

Tunnustus: meillä lapset katsovat telkkaria. Eikö olekin ihan järkyttävää! Tai oikeastaan meillä katsotaan enemmänkin Yle Areenaa. Yle esittää tällä hetkellä takavuosien (?) sarjaa Reetta ja Ronja, joka on aivan ihanaa katsottavaa tällaiselle puutalofriikkiäidille kuin allekirjoittanut. Sarja on ihana paitsi miljööltään, myös tarinoidensa ja näyttelijöidensä osalta. Suosittelen!

Reetta ja Ronja ja naapurin tädin ihana koti

Katsokaa miten ihana puutarha... ja nuo ikkunat!

Eipä muuta tällä kertaa. Paitsi tuskailua aiheesta pönttöuuni, jonka tiilet pönöttävät pinossa olkkarin lattialla jo neljättä viikkoa, eikä muurariin saa yhteyttä vaikka uunin piti olla pystytettynä jo aikoja sitten. Pohjanmaan tiilirakenne - totta vai tarua? Kokemuksia?

P.S. Ihanaa kun on syksy!

Vielä aurinko lämmittää...

...mutta siltä varalta, että talvi tulee kuten aina ennenkin, on Laululaan hankittu jotain todella modernia: lämpöpatterit! Olihan siellä sellaiset jo ennestään, mutta ne olivat vanhat, rumat ja melkein puhkipalaneet joten pääsivät iäiseen lepoon. Tilalle hankimme öljytäytteiset, joten ei tarvitse sitten tuuletusten yhteydessä kärsiä palaneen pölyn katkusta. Ja onhan ne nätitkin ihan. Kuvia seuraa myöhemmin, ette varmaan malta odottaa kun on kyse jostain näinkin jännittävistä objekteista kyse.

Tänä viikonloppuna on keittiö saanut lisää valkoista maalia seiniinsä. Keittiössä tehdään remontin tässä vaiheessa vain jonkin sortin pikahuitaisu ja nopsa viihtyistäminen jotta jaksamme keittiöidä siellä parisen vuotta, kunnes alakerran remontti on valmis. (Missä vaiheessa yläkerran keittiö puretaan ja siitä tehdään lasten makuuhuone. Näillä näkymin.)  Täytyy nyt paljastaa, että odotan jonkinlaisella innolla sitä että pääsemme asumaan yhdessä tasossa. Kivaa, hermoja rauhoittavaa vaihtelua tälle nykyiselle rappusrumballe. (Tässä yhteydessä en käytä rumba-sanaa sen hitaan keinuvassa merkityksessä, huom.)

Pihalla yritimme istuttaa aurinkoisimmalle seinustalle tulppaaneja, mutta eihän siitä aidan puuttuessa tullut mitään kun Juuliakin olisi tahtonut auttaa ja aivan liian läheltä menee siinä kohtaa valitettavasti autotie. Täytyy yrittää uudemman kerran ilman parivuotiaita lisävahvistuksia.

Höntsäilyä ja hempeilyä

Olen ottanut tavaksi raijata tytöt ja koiran aamupäivisin Laululan pihaan. Siellä on aina ihmeteltävää, suunniteltavaa, haaveiltavaa... Koira kaivaa kuoppia kun kerrankin saa tehdä sitä sydämensä kyllyydestä, ja tytöt haistelevat kukkia, popsivat marjoja ja leikkivät viidakkoleikkejä (sen minkä kinastelultaan kerkeävät). Ja äiti se haahuilee ympäriinsä, ihailee männyn runkoa hellästi syleilevää villiviiniä ja huokailee ja mielessään mittailee ja mietiskelee. Ukonhatut varmaan veks ja tilalle jotain pensasta - mutta mitä? Kuistille suojaisuutta tuomaan jokin köynnös - mutta mikä? Viihtyisikö pihassamme pioni? Voisiko kevätkukkien sipulit istuttaa vanhaan, ruostuneeseen valurautapataan joka pihlajan vieressä tönöttää? (Saanko koskaan aikaiseksi hankkia niitä sipuleita, multaa ynnä muuta...?)

Alkuillasta saatiin tytöt hieman spontaanisti mummolaan siksi aikaa että ehdimme kerrankin miehen kanssa yhdessä remonttia tekemään. Lastenhuone jäi yhtä tapettivuotaa vaille tapetoiduksi kun miehen keittelemät liisterit pääsivät loppumaan kesken. Aloimme sitten raivata keittiöstä tilaa sen verran, että pääsin siihen hommaan mikä on pitkään tehnyt tuloaan: kellastuneihin seiniin valkoista maalia sutimaan. Yhdelle seinälle tulee jo vuoden varastoimani oranssipohjainen Ken on kiuruista kaunein, jonka alun perin hankin nykyisen kotimme eteistä kaunistamaan, mutta jonka laittaminen sitten kuitenkin vain jäi... Sillä aikaa kun minä roiskin maalia ympäriinsä ja yritin saada sitä osumaan seiniin ja hieman kattoonkin, alhaalta pihasta kuului kotoisa ruohonleikkurin ääni. Kyllä nyt varmaan naapurit huokaisivat helpotuksesta, kun se viidakko vihdoinkin hieman kesyyntyi.

Ken kiuruista kaunein (Kuva: Tapettitalo)

Lastenhuoneen uusi tapetti

Etelänpuoleinen yläaula

Pohjoispäädyn portaikkoa

Aikamoiset listat

Illan pimetessä astuin pihaan

Iltalenkillä koiran kanssa vein meidät hetken mielijohteesta katulampun valaisemalta tieltä hämärälle polulle. Miksi sinne pujahtaminen tuntui puolirikokselta? Päivänvalossa se on aivan tavallinen reittimme.

Pimeys ei ole vain muutos valaistuksessa, se muuttaa kaiken. Pimeällä toiset meistä vaikenevat ja toiset vasta alkavat elämöintinsä. Toiset vetäytyvät pesiinsä, toiset levittävät siipensä ja lehahtavat oksalta saalistuslennolle. Yöllä voi kaukana jylisevien autojen pauhun kuulla paremmin kuin päivällä. Pimeässä tuoksuvat eri kukat kuin auringon paahtaessa terälehtiä. Ja kun näkee vähemmän, täytyy kuunnella, haistella, tuntea enemmän...

Johdatin meidät metsäpolun pätkältä hämärälle pikkutielle, jonka molemmin puolin nuokkui suloisia vanhoja puutaloja salaperäisissä puutarhoissaan. Sieltä täältä pilkotti sitkeän pirteä valo, sain tilaisuuden kurkistaa hieman varkain toisiin koteihin. Hetken tunsin itseni pahantekijäksi, mieleen nousi sanonta: yöllä yötyri kulkevi, pimeällä pillomukset. Olinko pillomus - pahantekijä?

Kohta tie teki mutkan ja sydämessä tuntui lämmin läikähdys. Siellä näkyi Laulula, komeat suuret männyt näyttivät tussipiirroksilta tehtaiden valojen punertamaa taivasta vasten. Astuin pihaan, kävelin talon vieritse syvemmälle puutarhaan. Miten monta puuta...! Ikihonkien lisäksi ainakin koivuja, pihlajia, ylväät pylväshaavat, pieniä vaahteroita, tuijia ja taloa vartioimassa se kaikista rakkain: hevoskastanja.

Istuin pihakeinussa silmät kiinni ja kuuntelin sirkkojen siritystä.

Milloin viimeksi olin ollut niin onnellinen?

Entä sinä?

Tämä kuva on kylläkin otettu päiväsaikaan

Reissun päällä

Vaikka ei remontoimiselta kovin usein ehdi eikä malta reissuun lähteä, oli meillä loppukesästä yksi pakollinen matkakohde. Loviisan Wanhat Talot nimittäin. Sinne olin kaihoisasti kaipaillut jo kolme vuotta, mutta vasta tänä vuonna tähdet osuivat sopivasti siihen linjaan, että matka saatiin järjestymään. Tytöt jäivät mummolaan hoitoon ja me miehen kanssa lähdettiin tutustumaan meille uppo-outoon kaupunkiin ja keräämään kenties remonttivinkkejä korviemme taakse. Näppäsin Loviisasta yhden ainoan kuvan heti saavuttuamme ja lopun aikaa kännykkä saikin olla kameroineen laukun pohjalla kun en kehdannut toisten koteihin kameran kanssa tupata.

Ja pakko kyllä todeta, että LWT on kaltaiselleni puutalohullulle kaikkien aikojen unelmikkain huvipuisto. Kuola valuen kiersin wanhaa kaupunkia, oli ihan suunnattoman suuri etuoikeus päästä kurkistelemaan seinien sisäpuolellekin, kävelemään narisevia lautalattioita pitkin kengät kainalossa, todeta että yhdessä LWT:n upeimmista kohteista oli käytössä ihan sama puuhella kuin meillä tässä nykyisessä kodissamme, josta pian muutamme Laululaan. Päivän aikana huomasin että talojen vanhuus on melkoisen suhteellinen käsite; eipä tuo pian satavuotias Laululakaan ole taloksi vielä edes keski-ikäinen, jos vanhan, perinnerakentamisen periaatteita kunnioittaen rakennetun ja huolletun talon elinkaarta miettii. Toki jos vertaa uusiin taloihin, jotka kuulemani mukaan rakennetaan kestämään 25 vuotta, voi satavuotiasta pitää vanhuksena.

Loviisasta suuntasimme Karhulan Kartanohotelliin yöksi, ja se oli kyllä loistavaa jatkoa LWT:lle. Suosittelen kaikille kauniista kartanoista kiinnostuneille! Huoneemme oli melko hintava, mutta hulppean kokoinen ja kauniisti sisustettu. Enkä ehkä ollut koskaan aikaisemmin nukkunut niin vanhassa vuoteessa.

Viime viikonloppuna matkustin Inkerin kanssa Helsinkiin ja pääsin nauttimaan pääkaupunkimme parhaista paloista: Töölöstä, kirppiksistä, Akateemisesta kirjakaupasta, lounaasta Silvopleessä, ja sunnuntaibrunssista Café Talossa. Sääkin suosi! Taas jäi poislähtiessä Helsingin-nälkä, mutta sepä kai on vain hyvä asia, kuten stadilaistunut ystäväni huomautti.

Loviisan Wanhat Talot

Karhulan kartanohotelli 

Niinku Stokka ja sillee

Oo siellä jossain mun

Meillä on kaksi vinkeää, hyvin erilaista tytärtä, Inkeri 4v. ja Juulia 2 v. Pienempi on nyt päiväunilla, isompi meni innokkaana kerhoon taas pitkän kesätauon jälkeen. Minulla olisi nyt vapaus tehdä vaikka mitä, mutta juuri sitä en pysty mitä mieli tekisi.

Ajattelen Laululaa, joka tuolla alle minuutin pyörälläpolkaisun päässä seisoo luonnonkivijalallaan. Ja odottaa. Ensimmäistä kertaa viikkoihin ei kukaan ole vielä tänään käynyt maalaamassa lattioita, seiniä tai kattoja; tai rapsuttelemassa maaleja ikkunankarmeista... tai tekemässä yhtään mitään muutakaan. Ja minulla olisi nyt lastenhuoneen huuvaan sopivaa, puolihimmeää mustaa maalia hankittuna. Sormet syyhyäisivät jo päästä vetämään ensimmäisen kerroksen. Voi miten syyhyävätkään!

Mutta malttia, malttia. Maltti on valttia. Illalla sitten, kun lapset tuhisevat uniaan. Sitten on äiskän vuoro hipsiä puutalokylän halki tuohon autioon taloon, jonka pihassa kukkivat niin monituiset kukat joista tunnistan vain (hahaa, noloa myöntää) nämä: koiranputki, vuohenputki, ukonhattu, ööö...

Olipa kerran...

...oli vuonna 1918.
Ja siinä se on edelleen. Jykevästi.
Ja mikäli se meistä riippuu, on vastakin.

Tervetuloa seuraamaan Laululan ehostusta entiseen (puolivaatimattomaan) loistoonsa. Kirjoittelen lähinnä oman muistin tueksi, mutta jos nämä turinat muitakin sattuvat kiinnostamaan, niin sehän on vain hauskaa.