Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee

Nyt sen teen. Pitkästä aikaa. Ennen kuin jätän taas tekemättä. Kirjoitan jotain, teen paluun pitkän tauon jälkeen ja laitan ylös mitä olemme Laululassa talven aikana saaneet aikaan.

Kuvia remontin etenemisestä ei juurikaan omalla koneellani ole, ja koska en halua nyt kuvattomuudesta tehdä kynnyskysymystä, mennään näillä kahdella Instagram-kuvalla tällä kertaa. Kuvat ovat alakerran tulevasta kirjasto/musiikki/työhuoneesta, jonne olen koko ajan kaavaillut jotain hyvin tummapohjaista tapettia. Ja kuinka ollakaan, lastulevyjen ja parin haaleanvaalean tapetin alta alkoi kuoriutua esiin kahta erilaista lähes mustaa seinäpaperia. Kummia joskus nämä tällaiset intuitiiviset päätökset...

Viime päivityksen jälkeen meillä on aloitettu (siis mies on aloittanut) alakerran saunaremontti ja melkeinpä se onkin jo valmis. Saunasta tuli kompakti, mutta varsin mukava. Ainakin silmämääräisesti arvioituna, löylyihinhän ei vielä olla päästy, kun tarvittaisiin paikalle sähkö- ja putkimiestä ja lisäksi täytyy asentaa vielä väliovet. Halusin, että panostamme laadukkaisiin, aisteja helliviin, selkeisiin materiaaleihin ja lopputulos tuntuu sellaiselta mitä toivoinkin; haapapaneelit ovat niin pehmoiset ja sileät, että niitä tekee mieli silitellä aina kun saunalla käy pyörähtämässä.  Siihen nähden, että olemme tässä elelleet saunatonna jo melkein puolitoista vuotta, ollaan jo erittäin erittäin lähellä. Mies nikkaroi aina sen verran mitä työt ja perhe-elämä antavat periksi.

Lisäksi alakerrassa on revitty (lue: mies on repinyt) lastulevyt irti tulevan keittiön sekä musiikkihuoneen seinistä ja kaivettu esiin lautalattiat. Purettu keittiöstä puuhella leivinuunin tieltä ja olohuoneesta avotakka, jonka tilalle tulee joko pönttöuuni tai kaakeliuuni rahatilanteesta riippuen... 

Ja pähkäilty keittiösuunnitelmia. (minä) Pitkäaikainen unelmani mustasta Kvänum-henkisestä keittiöstä toteutunee. Jos olet neljän vuoden sisällä selaillut kotimaisia sisustuslehtiä, tiedät varmasti mitä tarkoitan. Saareke pysyi suunnitelmissa pitkään mukana, mutta on nyt todennäköisesti jäämässä kuitenkin pois.

Ja tilattu kylän oma puuseppä keittiötä tekemään. (Mies tilasi ja tämän tapaamisen seurauksena keittiöstä puretun hellan luukut vaihtoivat omistajaa)

Ja tehty surutyötä Cole & Sonin Cow Parsley - unelmasta luopumisen takia... tilattu Tapettitalosta tapettinäytteitä. (minä) Monta monituista vuotta olen haaveissani hellinyt ajatusta Cow Parsleystä mutta vasta hiljattain otin selvää siitä, mitä tuo ihanuus maksaa. Aijaipaljonliikaa.

Ja mietitty miten kummallista mahtaakaan sitten olla asua myös alakertaa - mitä edes teemme kaikella sillä tilalla!

Kuten joku ehkä huomasi, otsikko ei liittynyt tekstiin millään lailla. Vai liittyikö...? No ainakin meillä täällä lauletaan ja vihelletään joka päivä - ja paljon.

Emmie paljo palkkaa pyyä

Virvon varvon tuoreeks' terveeks'
tulevaks' vuueks':
Isännälle ikä pitkä, emännälle perä leviä
tyttärelle punaset posket
ja pojalle hyvä hevonen.
Emmie paljo palkkaa pyyä;
hehto ruista ja rahhaa,
rukiinen leipä ja rieska.
Vitsa siulle, palkka miulle!

Tänä vuonna meillä oli niin laiskoja virpojia, etteivät jaksaneet koristella kuin yhden vitsan. Äiti koristeli toisen. Minä siis (ja se oli kivaa!) Näillä vitsoilla sitten taputeltiin mummia ja ukkia tuon yllä olevan, äitini minulle aikoinaan opettaman lorun mukaisesti. Hieman kyllä tämä feministi kröhii kun naiset saavat vain ulkonäöllisiä seikkoja miesväen "joutuessa tyytymään" pitkään ikään ja hevoiseen. Muttah, kansanperinne eläköön.

Kovin laajalle ulottuvaa virpomareissua emme siis rokkomme kanssa tohtineet tehdä, mutta eivätpä nuo tyttömme ole moiseen tottuneetkaan - vielä. Ja näin äidin näkökulmasta munasaalis oli ikätasoon nähden ihan tyydyttävä.  Itse en niinkään viitsi haalia itselleni tilpehööriä sisältäviä yllätysmunia, vaan olen näemmä ottanut tavakseni popsia kerran vuoteen Pandan Suklaasydän-nimisiä munanmuotoisia rakeita. Mutta kun kaupassa silmään osui lakritsisuklaamunia, nappasin itselleni ja miekkoselle yhdet. Olivat ihan jees, pakko myöntää.

Kuitenkin, tänäkin vuonna munaostoksilla mieltä kaihersi kaupassa tämä kysymys: missä ovat Reilun kaupan suklaamunat? Vuosi sitten onnistuin bongaamaan lähimmästä Valintatalosta reiluja minisuklaamunia erilaisilla täytteillä. Olivat hintavia, mutta erittäin nameja ja niitä sai syödä hieman puhtaammalla omallatunnolla kuin noita tavismunia.

Hassua ei mun tämmöisiä pitänyt kirjoitella.

Ystävältä haettuja luomumunia, höyhenet tosin Tiimarista

Vaan... olin äsken iltakävelyllä koiran kanssa ja tein kylän lenkin. Reitti kulki vanhan kotimme ohitse ja ensimmäisen kerran tunsin ihan pienenpienen piston jossain sisimmässäni. Aivan lyhyen hetken verran näin ikkunoista pikakelauksella meidän menneitä touhujamme, näin tytöt leikkimässä pihassa, Inkerin kiipeämässä omenapuuhun, Inkerin ilman housuja pissalla nurmikolla (mokoma karkuri ja sisältä pujahtaja!)... Sitten päädyin ajattelemaan että eivät talot kuitenkaan ole se missä sydän asuu, eivät seinät eivätkä katto eivätkä omenapuutkaan. Sydän on siellä missä perhe. Se on klisee, koska se on totta.

Ja kun pääsin kotipihaan takaisin, olin ohittanut monta ystävällistä taloa, monta ikkunaa joissa loisti ystävän valo. On rikkautta, että olemme alkaneet juurtua tänne, että lähellä asuu hyväntahtoisia ihmisiä joista on tulossa läheisiä ystäviä, tärkeitä ja rakkaita.

Tänne kuulun, täällä on sydämeni.

Hyvää alkavaa viikkoa juuri sinulle!

Tänään olen...

...hömppästellyt puolillepäivin mieheni pitkissä kalsareissa ja villatohveleissa.

...päättänyt kuitenkin että tänään on pitkästä aikaa Rintsikallinen Päivä ja pukenut ylleni jopa sukkahousut. Laitoin myös tukan, erittäin laiskalla tavalla tosin. But it's the effort that counts, right?

....niistänyt niistänyt niistänyt nenääni (kuten aina, kangasnessuihin).

...kokannut ensimmäistä kertaa tällä Pippurimyllyn reseptillä ja saanut aikaiseksi sellaista ruokaa, mitä tekee mieli ottaa lisää ja lisää. Namskis!

...seurannut sydän onnesta yli läikkymäisillään tyttöjen sopuisia yhteisleikkejä, joissa on rakennettu majaa, taisteltu itse rakennetuin lego-robotein ja lähdetty retkelle.

...haaveillut  -totta tosiaankin - mustavalkoisesta(!!!) kylpyhuoneesta. Tai oikeastaan mustavalkoisuus koskisi vain laatoitusta, tekstiilit voisivat olla fuksiaa, oranssia, turkoosia, mitä vain päähän pälkähtää. Hmm tai sitten voisi olla täysin mustavalkoista. En tiedä. Pitää tutkailla tuntoja.

...vältellyt sokeria kolmattta päivää, todennut makuaistini jo tottuneen makeusmuutokseen ja kaivannut jumppaan. Jokohan sitä huomenna uskaltaisi?

Sijaistoimintoja

Piti suunnitella yhdessä remonttia. Käytin aikani näin hyödyllisesti.

Olenko outo

Mie nii tykkään lumitöistä. Se on niinku pihan siivousta. Mut hetkensä se ottaa et saa kaikki lumikökköset sillee justiisa ;)

Äiti teki meille ovikranssin. Linnut kävivät napsimassa marjat parempiin suihin. Mutta menee tämä näinkin!

Valkoinen joulu - ei kiitos!

Näihin aikoihin monet väsäilevät jo tohkeissaan sitä Maailman Tärkeintä Listaa. Sille yhdelle partaperverssille. Noh, itse aion jättää pukille puhumisen ja kirjoittelun väliin ja listata tällä kertaa asioita jotka eivät vain ole minua varten. 

- Kuistin koristelu ja varustelu eri vuodenaikoihin mitä moninaisimmin ihanin kukka-asetelmin ja lyhdyin. Kukkia en näemmä saa aikaiseksi hankkia ikinä, ja mitä lyhtyihin tulee... Olivat kyllä mielessä, mutta kappas vain Laululan kuistivalot ovatkin hämäräkytkinten vallassa. Eipä siinä paljoa lyhtyjen liekit sitten lepatuksellaan tunnelmaa luo, kun ulkovalot helottavat iltapäiväkolmesta aamukahdeksaan. Ihmeteltiin aikamme mistä juupelista ne saa kytkettyä päälle, kunnes mies sitä sitten edelliseltä asukkaalta tiedusteli kun sattui tämän jossain näkemään. Ilmeni, että toisesta päädystä lamppu on vain palanut ja siksi on ollut pimeänä; toisen kuistin lamppu oli joskus aikoinaan kierretty irti, kun ei oltu välttämättä aina haluttu naapurien näkevän kuka tulee kotiin, milloin ja missä kunnossa. Ratkesi sekin mysteeri siis, mutta hieman harmittaa tuo valojen automaattisuus sikäli että olin jo kaavaillut mihin niitä lyhtyjä ripustelisin.

- Tildailu. Lainasin jouluaiheisen Tilda-kirjan tänään kirjastosta jossain ihme mielenhäiriössä. Tai no, onhan siellä ihan oikeasti hauskoja ideoita mutta miten ne tuntuvat jotenkin... sieluttomilta? Kliseemäisiltä? Ehkä tildamaisia juttuja on viime aikoina saanut silmillensä joka tuutista? Ja kirjasta löytyi eräs joulupöydän koristeluidea, joka on mielestäni vain surullinen: enkelipossu. Nostan kyllä hattua niille, jotka kinkkusesonkina suovat ajatuksensa niille pikku sikaenkeleille joita tuhansittain (miljoonittain? en tiedä enkä halua tietää) taas tänä syksynä taivaalla lentoon lehahtaa, mutta... joko tuo on hieman makaaberia söpöstelyä tai sitten pikkuisen yllättävän kova kannanotto Tildalta.

- Valkoinen joulu. Susanna työhuoneellaan kirjoitti polttaneensa päreensä sisustuslehtien valkoisiin joulukoteihin. Itse selasin tänään kirjastolla uusimman Dekon ja Avotakan ja pienoisesti järkytyin. Ihan oikeasti! Valkoista valkoisen päällä ja kaiken huippuna pipari. Tämä on jo niin nähty, näyttäisittekö välillä jotain muuta? Valkoista sisustajaa minusta ei saisi kyllä minään muunakaan vuodenaikana. Ei, vaikka viimeksi tänään ihailin keittiön pinkopahvin päälle vedettyä Uulan puolihimmeää, valkoista maalipintaa. Ja huvittaa, kun sisustuslehdissä valkoiset ja mustavalkoiset sisustajat toteavat että valkoinen/mustavalkoinen sisustus toimii hyvänä taustana muille väreille. Kyllä toisaalta joo, mutta ai että miten ihanalta näyttää vaikkapa violetti keltaista vasten!

Hieman lyhyeksi jäi tämä lista mutta olkoon. Nyt voisi lähteä nukkumapuuhiin.

Kyllä maittaa uni karvanlähtöaikaan äidin vanhalla perintövillamatolla. Unileluna tietysti My Little Pony.

Nyt ei ruoka maistu

Meillä on näytelmän ensi-ilta nyt erittäin, erittäin lähellä.

Pikkasen jännittää!

Mutta nyt takaisin arkeen; Velhoilemaan smurffien kanssa. Paitsi että kuulemma saankin olla välillä Viisas Smurffi.

"Meidän talo on vähän rikki"

Nyt tuntuu siltä, että asun vihdoinkin vanhassa talossa. Oikeasti vanhassa. Edellinen kotimme oli rakennettu 1920, mutta siellä ei silti ollut sitä oikeata vanhan talon tunnelmaa. Ikkunat oli vaihdettu uusiin 1980-luvulla, seinät suoristettu kipsilevyllä. Lattialaudatkin ilmeisesti hiottu tuolloin, kosk'ei niissä tuntunut jalkapohjaan vanhan lankun pyöreyttä. Alakerran väliovet olivat nekin täysin uustuotantoa ja alkuperäisiä löytyi vain yläkerrasta. Viihdyimme kyllä tuossakin kodissa hyvin, mutta kuitenkin haikailin hieman autenttisemman tunnelman perään. Jälkeenpäin ajateltuna edellinen kotimme oli pehmeä lasku vanhassa puutalossa asumisen todellisuuteen, sillä siellä ei juurikaan joutunut kärsimään kylmyydestä eikä oikeastaan muistakaan epämukavuuksista.

Mutta miksi ihmeessä joku sitten haluaa kärsiä pienintäkään epämukavuutta omassa kodissaan? Näinpä voisi joku kysyä. Nyt tiedän vastauksen suoralta kädeltä: ne epämukavuudet voi kestää, jos saa vastapainoksi nauttia kauneudesta ympärillään joka päivä. Hienoista, käsin tehdyistä yksityiskohdista, kestävistä luonnonmukaisista materiaaleista. Symmetriasta, silmää miellyttävistä mittasuhteista. Tämä tietysti tuottaa iloa vain jos sattuu olemaan esteetikko. Siksi varmasti niin monet pitävät tällaista touhua ihan vihoviimeisenä humputuksena.

Meillä pidetään rappukäytävät  ja yläaulat viileinä, ja kylppärissäkään ei huvita ylimääräistä aikaa viettää. Kun suihkuun haluaa mennä, täytyy lämmin vesi "tilata" etukäteen koska siltä kestää pari minuuttia matkustaa alakerran lämminvesivaraajasta yläkertaan toiseen päähän taloa. Pyykit pestään alakerran tilavassa wc:ssä, jonne mennään ulkokautta. Minusta tämä kaikki on vain hauskaa ja viehkoa, toki osittain siksi että tiedän tämän olevan väliaikaista. Mutta toisaalta sitä voi miettiä, joutuuko kuitenkaan luopumaan kovin paljosta jos ei ole nykyaikaista kodinhoitohuonetta, kun kuitenkin saa pyykkinsä pestyä koneellisesti eikä tarvitse pilata niveliään kaivokylmässä vedessä tai keitellä pesuvesiä. Ja vaikka wc onkin vilakka ja sinne joutuu pujahtamaan kylmän aulan kautta, niin kuitenkin saa pitää istuntonsa sisätiloissa.

Ja mikä on ihanampaa kuin pönttöuunissa iloisesti rätisevä tuli heti aamusta!

Loppuun vielä otsikkoon liittyvä tarkennus, jonka Inkerille kerroin kun hän oli tuon lauseen huuliltaan päästänyt. Talomme ei ole rikki, koska se on ihan käyttökelpoinen :)

Yötöitä

Ei sitten tullut paljon nukuttua viime yönä. Siitä hetkestä alkaen kun pää oli painautunut mukavasti hirssiakanatyynylle, alkoi päässä sellainen ajatusten kuhina ettei Nukku-Matti saanut sinne sanaansa väliin. 

Se on sitten vissiin niin, että aivot (ainakin minun) tarvitsevat löysää löllymisaikaa ideointiin ja jos ei sitä aikaa muualta saa, niin sehän otetaan sitten irti uniajasta. Kaikki se, mitä en päiväsaikaan ehdi ajatella, valtasi pääni viime yönä ja lopulta aivan kihisin innosta kun kaiken maailman mahtavia ideoita poksahteli ja versosi elämään. 

Nämä ideat koskivat muun muassa:

• yläaulan järjestämistä eteiseksi
• vanhemmiltani saadun piirongin entisöimistä pipoille ja lapasille jne
• teatterijuttuja ja näytelmäkirjoitusta
• stand up -juttuja, joista yksi oli aivan pakko kirjoittaa ylös siltä varalta, että sen vielä pääsisi jossain käyttämään
• taiteellisia työprojekteja joihin tarttumalla kätevästi välttäisin ns. oikeisiin töihin lähtemisen vajaan vuoden kuluttua (jännittää ja pienesti ahdistaa)

Muutenkin kaikenlaisia sisustamis- ja remppaideoita pulppusi mieleen ja olisi tehnyt mieli herättää mies uniltaan ja jakaa kaikki ajatukset tuoreeltaan. No, hillitsin kuitenkin itseni. 

Kun uni lopulta tuli, tuli pari tuntia myöhemmin nuhanenä-Juulia korvan juureen vaikeroimaan ettei pysty nukkumaan. Päästin viereeni, mies lähti lastenhuoneen lattialla kun siellä oli peuhupatja sopivasti valmiina. Peittelin Juulian hellästi kainalooni ja nautin läheisyydestä kunnes pikkasen alkoi sitten nappaamaan kun pikkuneiti tomerasti töni minua kohti sängyn reunaa ja toisti: "Väihtä! väihtä!" Päätin että lattiallahan en yötäni vietä ja mustelmiakaan en juuri himoitse joten Juulia lähti pikapalautuksena omaan sänkyynsä ja mieskin palasi juurilleen. 

Nyt on hieman sellainen olo että onneksi ei tarvitse edes yrittää ulkoilua tänään. En kyllä jaksaisikaan. Lapset kröhivät ja niistävät räkämatoja minkä kerkeävät ja koira on vanhemmillani lomalla joten siitä ei tarvitse potea huono omaatuntoa.

Tuo Pesonen se on myös aika kova ideoimaan

Ehkä voin antaa ajatusten velloa ja kirjoittaa kaikki hyvät ideat ylös...

 

Illan pimetessä astuin pihaan

Iltalenkillä koiran kanssa vein meidät hetken mielijohteesta katulampun valaisemalta tieltä hämärälle polulle. Miksi sinne pujahtaminen tuntui puolirikokselta? Päivänvalossa se on aivan tavallinen reittimme.

Pimeys ei ole vain muutos valaistuksessa, se muuttaa kaiken. Pimeällä toiset meistä vaikenevat ja toiset vasta alkavat elämöintinsä. Toiset vetäytyvät pesiinsä, toiset levittävät siipensä ja lehahtavat oksalta saalistuslennolle. Yöllä voi kaukana jylisevien autojen pauhun kuulla paremmin kuin päivällä. Pimeässä tuoksuvat eri kukat kuin auringon paahtaessa terälehtiä. Ja kun näkee vähemmän, täytyy kuunnella, haistella, tuntea enemmän...

Johdatin meidät metsäpolun pätkältä hämärälle pikkutielle, jonka molemmin puolin nuokkui suloisia vanhoja puutaloja salaperäisissä puutarhoissaan. Sieltä täältä pilkotti sitkeän pirteä valo, sain tilaisuuden kurkistaa hieman varkain toisiin koteihin. Hetken tunsin itseni pahantekijäksi, mieleen nousi sanonta: yöllä yötyri kulkevi, pimeällä pillomukset. Olinko pillomus - pahantekijä?

Kohta tie teki mutkan ja sydämessä tuntui lämmin läikähdys. Siellä näkyi Laulula, komeat suuret männyt näyttivät tussipiirroksilta tehtaiden valojen punertamaa taivasta vasten. Astuin pihaan, kävelin talon vieritse syvemmälle puutarhaan. Miten monta puuta...! Ikihonkien lisäksi ainakin koivuja, pihlajia, ylväät pylväshaavat, pieniä vaahteroita, tuijia ja taloa vartioimassa se kaikista rakkain: hevoskastanja.

Istuin pihakeinussa silmät kiinni ja kuuntelin sirkkojen siritystä.

Milloin viimeksi olin ollut niin onnellinen?

Entä sinä?

Tämä kuva on kylläkin otettu päiväsaikaan