Talven tarkoitus on kesä.

Ihana kesä. Sisäisen heräämisen kesä. Uusien ystävien ja taitojen kesä. Laulun kesä, soiton kesä. Uintikesä, remonttikesä. Suloinen suvi. Kesä, joka uhkasi loppua aivan liian lyhyeen (Ei voi olla! Joudunko todellakin aloittamaan nää takinpukemistappelut uhmis-ikäisen kanssa jo HEINÄKUUSSA???!!!!!) Kesä joka sanoi: ei vaiskaan, tässä on teille lämpöä ja rakkautta! Kylpekää valossa, upottakaa varpaanne lämpöiseen pehmeään hiekkaan, ostakaa riippumatto, käykää hippifestareilla ja hankkikaa rusketusraidat. Polkekaa pyörällä naruolkainmekko polvissa lepattaen, heittäkää kärrynpyöriä pihan epätasaisella nurmella. Viettäkää kuitenkin muutama sateinen päivä tekemällä retki kirjastoon, etsikää omat soppenne ropisevan kotoisesta kodista ja syventykää uusiin tarinoihin. Napatkaa töpselit irti seinästä jos jyrähtelen. Syökää sitten jäätelöä aurinkoläiskäisellä terassilla, tapetoikaa leikkimökki. 

Ylihuomenna alkaa uudenlaisen koreografian opettelu: astun työelämään. Pelottavaa ja innostavaa. Ainakin erilaista! Tytöt ovat jo tutustuneet päiväkotiinsa (mikä lohdullinen sana -- päiväkoti.) ja todenneet meiningin ihan hyväksyttäväksi. Ja maanantaina me suuntaamme miehen kanssa samaan osoitteeseen. Tulevia työkavereita rauhoittanee tietää, että sovimme jo seuraavanlaisesta linjanvedosta: Työpaikalla ei sitten kiukutella.  Ehkä myöskään emme järjestä salaisia kohtaamisia kopiokoneen luona.

(Paitsi että mistä sitä koskaan tietää. Never say never.)

Saumalankalauantai (sanopa se nopeesti!)

Kun huhtikuisena aamuna herää ropisevaan ääneen, on ensimmäinen ajatus: just joo, tänään ei sitten ulkoilla. Ja toinen ajatus on: Jeeeeee! lumet sulaa!! Tule tule tule tule kesä, ja tuleehan se - ainakin jonkinlainen. Mutta joka tapauksessa ilmojen lämpenemisen huomaa jo nyt Laululassa. Tänään vietin puolet päivästä kotona hippastellen t-paidassa. Siis minä, vilukissa Luojan armosta. Nytkin on jalassa farkkushortsit, uskokaa tai älkää (ja okei joo, niiden lisäksi on sukkikset, kahdet villasukat ja säärystimet...) Olen tässä fiilistellyt miltä sitten kesällä tuntuu tepsutella pitkin Laululaa paljain varpain, availla ovia päätyauloihin ja pitää ne auki. Käväistä vaikka parvekkeella kastelemassa kukkia (niin kuin muka muistaisin! Kuolevat pystyyn viikossa.) Etsiä pihasta aurinkoinen paikka ja levittää siihen viltti. (Sitä ennen voisin ilomielin hyvästellä pihasta muutaman ikihongan, sori vaan puunhalaajat mutta olisi se oikeastaan kiva jos ei suurin osa pihasta olisi käytännöllisesti katsoen aamusta iltaan varjon valtakuntaa.)

Kylpyhuoneremontissa on edetty niin pitkälle, että ilmeisesti valmiiseen kylppäriin olisi mahdollista päästä jo viikossa jos vain sähkö- ja putkimies sekä kylpyhuonekalusteet saisi ilmestymään paikalle optimaalisesti. Mutta koska näin tuskin tapahtuu, odottelemme vielä kärsivällisesti kylpyyn pääsyä. Ja ei se mitään, itseltä ihan loksahti suu auki kun mies latoi nämä juuri mainitsemani aikataulufaktat eilen illalla. Siis mitä? Valmistuuko se tosiaan? Eikö tämä olekaan feikkiremppa? 

Alla todistusaineistoa:

Kuka arvaisi että tämä mies ei ole ennen laatoittanut muuta kuin ämpäreitä? Not me.

Kalusteet tulevat Svedbergsiltä (kuvat osoitteesta svedbergs.fi)

Pieneen tilaan piti valita pientä ja napakkaa

Kattopaneelit odottavat alakerran tulevassa kirjastohuoneessa (köh köh, vähänkö hienosteleva sana) maalausta. Väri on napattu vanhasta Avotakasta. 

Haluaisitko kylpeä mustikassa? Kuvassa myös hyvä kirja jonka sain kirjastosta heti kun se uutuuttaan kiiltävänä sinne ilmestyi. Eläköön varaussysteemi! Deko hävisi kiinnostavuudessaan taas Avotakalle.

 Sellaista täällä siis. Loppuun vielä pääsiäiskuvia koska en taannoin ehtinyt pääsiäispostausta väsätä. Siis vaikka mulla olis ollut niin täydellinen otsikkokin. No, laitan sen otsikon nyt silti. Ja meillähän siis tosiaankin saumattiin lankalauantaina. Ettäs tiedätte nyt sitten. 

Suuri ja Näyttävä Paluu

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja kiirettä on jossain määrin pitänyt. 

Joulun välipäivät vietimme Länsi-Suomessa appivanhempien luona. Lapsilla oli ihanaa, mutta me miehen kanssa meinasimme tekemisen vähyydessä ja täysihoidon yltäkylläisyydessä vaipua puolittaiseen koomaan. Jotain keksiäksemme veimme itsemme leffaan pällistelemään Piin tarinaa. Itkeä pillitin alkutekstien kauneutta, mutta muuten ei tehnyt mitään elämää suurempaa vaikutusta, vaikka tarina jäi päiväksi mieleen vellomaankin. 

Uudenvuodenaattona ajelimme takaisin kotiin. Juhlallisuudet jäivät aika vähiin kun sisälle päästyämme huomasimme että eipä tule vettä hanasta. Putket sulivat kuitenkin parissa tunnissa, että ei tarvinnut kaupasta lähteä vettä hakemaan kuitenkaan.  Ihailimme lasten kanssa alkuillan raketteja ensin toiselta, sitten toiselta parvekkeelta (ja totesimme että tällä alueella kasvaa ihan liikaa suuria puita).

Joka-aamuiset tupruttelut

Loppiaisviikonloppuna juhlimme reilun parinkymmenen kaverin voimin tupareita, joskin nimellä Anti-Tuparit. Vieraita oli pyydetty saapumaan itsensä vastakohtina ja jättämään juhlamieli kotiin - elleivät sitten päättäisi tulla oman luontonsa vastaisesti ilopillereinä. Itse pukeuduin gootiksi, mies veti ylleen hihattoman paidan ja piirrätti kaverillaan käsivarteensa suomileijona-tatskan. Paikalle saapui kummaa väkeä: hevaria, tuksua, disco-ihmeitä, paljasjalkahippiä, jakkupukurouvaa ja pari kappaletta merirosvoja sekä yksi erittäin tummahipiäinen mies. Myös ristiinpukeutuminen oli edustettuna molempiin suuntiin. Alkuillasta tutut poijaat soittivat meille ihanaa folkahtavaa musiikkia, improsimme teatterikamujen kanssa ja sitten vaan annettiin vipattavan bilevarpaan viedä. Ihmevekotin ja Firestarter olivat muistaakseni ainakin illan hittejä. Jossain vaiheessa iltaa lastenhuoneeseen oli muodostunut rauhallisempi soppi, missä porukat istuivat piirissä ja kuuntelivat kulloinkin vuorossa olevan trubaduurin soitantaa. Tanssilattiankin puolella olkkarissa innostuimme jamittelemaan tanssimisen ohessa sekalaisilla instrumenteilla. Oi, se vasta oli mukavata.

Tästä kuvasta puuttuvat vielä pitkä musta peruukki ja mustat kynsilakat. Ai niin ja viitta!

Pientä juhlaväsymystä alkoi jo olla ilmassa kun sitten viikko Anti-Tupareiden jälkeen oli aika järjestää Inkerin synttärijuhlat. Perjantaina kiukkusin miehelle että onx pakko leipoo en tod jaxa ja eikö niitä kakkuja kaupastakin saa (johonkinhan ne kynttilät on pakko tunkee) mihin mies sanoi että ei kyllä osteta, minä leivon. Ja niin tapahtui. Lapsia kutsuille saapui hupsistaheijaa 16 joista kolme onneksi oli kannettavaa mallia. Lapsimäärä valkeni allekirjoittaneelle pikku hiljaa juhlia edeltävänä päivänä ja mielessäni häilyi kauhunkankeutta aiheuttava mielikuva villistä lapsilaumasta juoksentelemassa huoneesta toiseen huutaen yhteen ääneen ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ ja roikkuen välillä kattolampuista. Mutta kun juhlapäivä sitten koitti,  hälinä oli ihme kyllä siedettävän tasolla.

Kakku on Inkerin ja Juulian koristelema. Tosin lopulta koristeet meinasivat eksyä liiaksi suuhun joten koristelijat piti hätistää loitommalle.

Synttäripäivän iltana piti vielä heittää improkeikka paikallisessa baarissa. Olin ihan puhki, mutta kivaa se kuitenkin oli. Että sellainen päivä. Voin sanoa, että ensi viikonloppuna otamme ihan rennosti! Ellei keksitä vaikka aloittaa kylppäriremppaa... mistäs sitä tietää, onhan perjantaihin vielä monta päivää. 

;)

Ai niin! Liityin paikallisen kuntokeskuksen jäseneksi, joten en ehkä ehdi ihan jatkuvasti blogia päivitellä. Mutta se nyt ei ole mitään uutta.