Meillä on kaksi vinkeää, hyvin erilaista tytärtä, Inkeri 4v. ja Juulia 2 v. Pienempi on nyt päiväunilla, isompi meni innokkaana kerhoon taas pitkän kesätauon jälkeen. Minulla olisi nyt vapaus tehdä vaikka mitä, mutta juuri sitä en pysty mitä mieli tekisi.
Ajattelen Laululaa, joka tuolla alle minuutin pyörälläpolkaisun päässä seisoo luonnonkivijalallaan. Ja odottaa. Ensimmäistä kertaa viikkoihin ei kukaan ole vielä tänään käynyt maalaamassa lattioita, seiniä tai kattoja; tai rapsuttelemassa maaleja ikkunankarmeista... tai tekemässä yhtään mitään muutakaan. Ja minulla olisi nyt lastenhuoneen huuvaan sopivaa, puolihimmeää mustaa maalia hankittuna. Sormet syyhyäisivät jo päästä vetämään ensimmäisen kerroksen. Voi miten syyhyävätkään!
Mutta malttia, malttia. Maltti on valttia. Illalla sitten, kun lapset tuhisevat uniaan. Sitten on äiskän vuoro hipsiä puutalokylän halki tuohon autioon taloon, jonka pihassa kukkivat niin monituiset kukat joista tunnistan vain (hahaa, noloa myöntää) nämä: koiranputki, vuohenputki, ukonhattu, ööö...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentin jättäminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tai sitten ei sinne päinkään.