Siwasta saa parhaiten

Hei. Arvatkaa mitä. Me muutetaan lauantaina. Meidän kirjat muutti jo. Osa banaanilaatikoissa, osa jätesäkeissä. Kirjahylly nököttää jo Laululan olkkarissa masu kirjoja pullollaan. Että voikin musta bukneessi näyttää hyvältä siniturkoosia hyasinttia vasten, aijettä.

Tänään jynssäsin keittiötä ja kirosin. Vaikka joo olihan se sillon ihan kätevää pestä ne maalisudit siinä ja tälleen mut pikkasen raskasta oli hinkata niitä maaleja irti tiskipöydästä ja -altaista. Mut nyt on puhasta! Kaikki hyllyt pyyhitty ja ruokakomerossa rivi kristalleja joita pikku hiljaa tässä olen kirppikseltä kärrännyt ja Laululaan jemmannut. Uusimmat kirppislöytöni, pari ihanaa lasipurkkia, nostin siivouksen päätteeksi tiskipöydälle somisteeksi.

Olenko muuten ainoa pösilö joka kesken kuuraamisen, pesun ja hinkkauksen (tai maalaamisen, tai verhojen vaihdon) aina ottaa pakkoliikkeen omaisesti ne askeleet taaksepäin ja ihailee tuloksia? Viiden minuutin välein? Ehkä olen, ehkä en, mutta ei kannattane laittaa esteetikkoa asialle jos haluaa tuloksia nopeesti ja tehokkaasti.

Oh well. Keittiö on nyt kuitenkin valmis vaikka tämä esteetikko sen tekikin. Mies vain auttoi tapetoinnin verran.

Huomenna kuvia! Pakko muistaa kamera. No viimeistään lauantaina se kamerakin sinne Laululaan päätynee.

Hii-op.

"Puput ei jaksa enää"

Lautturi-kuvan näppäsin kännykällä pikku laulajaamme varten

PMMP. Oli. Maineensa. Veroinen.
Huh huh! Ja vielä kerran huh huh! Ja ihanaa. Ja upeeta. Ja rumaa. Ja kaunista.

Meillä lauletaan auton takapenkillä mukana lauluja kuin lauluja.
Viimeistä valitusvirttä hoilataan nelivuotiaan vankalla itsevarmuudella näin:

"...tää oon viimeinen toivohirsi  / PUPUT EI JAKSA ENÄÄ!!!"

Mutta nää puput kyllä jaksoivat!
Kiitos Paula, Mira & pojat.

Kiuru on laskeutunut!

kissoilta pääsy kielletty!

Vihdoin, vihdoin, vihdoin! Vihdoinkin pääsen ihailemaan armasta oranssia kiuruani seinällä. Se reilu vuosi sitten nykyeteistä varten hankkimamme ainoa rulla ei ihan riittänyt koko seinälle mutta ei se mitään. On se vaan ihana! Eikö olekin!

Tuo on se keittiöstä yläaulaan vievä ovi, ja kuten tarkkasilmäisimmät teistä varmasti huomaavat, siihen on iskenyt rei'ittäjä. Ja sitten maalariteippaaja. Tuo ovi oli edellisten asukkaiden aikaan se, mitä kautta talon kissa pääsi käyttämään omaa ylhäistä vessaansa. Ihmisasukkaat käyttivät toisessa päädyssä olevaa. Jotenkin aina ilahdun kun ajattelen tuota! Eroaa se kissainen elämä kyllä kovasti koiraisesta...

Laululassa on tänä viikonloppuna siis touhuttu kovasti paljon. Ikkunoita on pesty ja tiivistetty - ja todettu samalla että ei ole kyllä ihan helpoimmasta päästä tuo ulospäin aukeavien ikkunoiden puhtaaksi saaminen. Keskimmäisen, saranattoman ikkunan voi sentään pestä viereisen ikkunan kautta. Mutta aikamoisesti saa vääntäytyä että ne reunaikkunat saa puhtaaksi. Onneksi niissä on vanhat kupruiset lasit, niin ei ole niin tarkkaa.

kuviin kirjoittelu on kliffaa

Lisäksi olen häärännyt keittiössä eli maalannut kiuruseinälle tulevan ehkä kenties alkuperäisen keittiökaapin samalla maalilla siniharmaaksi (Uulan utu, muistaakseni) kuin muutkin keittiökaapit. Ja myöskin olen keittänyt lattiankuurausta varten vettä, kun ei lämminvesivaraaja ole vielä päällä. Lastenhuone on nyt sitten pesty ja sinne muutti asumaan Matto!

Loppuun vielä kuva taannoiselta iltapäivältä kun oli Ihmeellisen Valon Hetki. Nämä kuvat on otettu saman minuutin sisällä hieman vain eri suuntiin eikä tällä kertaa ole kuvien värejä yhtään doupattu tietokoneella!

Yötöitä

Ei sitten tullut paljon nukuttua viime yönä. Siitä hetkestä alkaen kun pää oli painautunut mukavasti hirssiakanatyynylle, alkoi päässä sellainen ajatusten kuhina ettei Nukku-Matti saanut sinne sanaansa väliin. 

Se on sitten vissiin niin, että aivot (ainakin minun) tarvitsevat löysää löllymisaikaa ideointiin ja jos ei sitä aikaa muualta saa, niin sehän otetaan sitten irti uniajasta. Kaikki se, mitä en päiväsaikaan ehdi ajatella, valtasi pääni viime yönä ja lopulta aivan kihisin innosta kun kaiken maailman mahtavia ideoita poksahteli ja versosi elämään. 

Nämä ideat koskivat muun muassa:

• yläaulan järjestämistä eteiseksi
• vanhemmiltani saadun piirongin entisöimistä pipoille ja lapasille jne
• teatterijuttuja ja näytelmäkirjoitusta
• stand up -juttuja, joista yksi oli aivan pakko kirjoittaa ylös siltä varalta, että sen vielä pääsisi jossain käyttämään
• taiteellisia työprojekteja joihin tarttumalla kätevästi välttäisin ns. oikeisiin töihin lähtemisen vajaan vuoden kuluttua (jännittää ja pienesti ahdistaa)

Muutenkin kaikenlaisia sisustamis- ja remppaideoita pulppusi mieleen ja olisi tehnyt mieli herättää mies uniltaan ja jakaa kaikki ajatukset tuoreeltaan. No, hillitsin kuitenkin itseni. 

Kun uni lopulta tuli, tuli pari tuntia myöhemmin nuhanenä-Juulia korvan juureen vaikeroimaan ettei pysty nukkumaan. Päästin viereeni, mies lähti lastenhuoneen lattialla kun siellä oli peuhupatja sopivasti valmiina. Peittelin Juulian hellästi kainalooni ja nautin läheisyydestä kunnes pikkasen alkoi sitten nappaamaan kun pikkuneiti tomerasti töni minua kohti sängyn reunaa ja toisti: "Väihtä! väihtä!" Päätin että lattiallahan en yötäni vietä ja mustelmiakaan en juuri himoitse joten Juulia lähti pikapalautuksena omaan sänkyynsä ja mieskin palasi juurilleen. 

Nyt on hieman sellainen olo että onneksi ei tarvitse edes yrittää ulkoilua tänään. En kyllä jaksaisikaan. Lapset kröhivät ja niistävät räkämatoja minkä kerkeävät ja koira on vanhemmillani lomalla joten siitä ei tarvitse potea huono omaatuntoa.

Tuo Pesonen se on myös aika kova ideoimaan

Ehkä voin antaa ajatusten velloa ja kirjoittaa kaikki hyvät ideat ylös...

 

Sadepäivän täyteainetta eli Laululan historiaa

Sateinen sisälläkröhäilypäivä. Lasten nenät vuotavat ja mokomat silti ovat koko ajan riisumassa sukkiaan pois. Nyt istuvat peiton alla katsomassa lastenohjelmia. Laululassa ei olla ehditty käymään kuin pikaisesti maanantaina, kun kävin spraymaalaamassa keittiökaappien vetimet mattamustiksi. Ihanat tuli!

Kurkistus keittiöstä yläaulaan

Voisin avautua nyt tästä projektistamme hieman perusteellisemmin. Kyseessähän on talo, joka rakennettiin 1918 sodan aikana neljän perheen kodiksi. Sekä ala- että yläkerrassa oli kaksi keittiöllistä yksiötä. Myöhemmin, ilmeisesti 1980-luvulla, talo remontoitiin kahdelle perheelle, ja tällöin osa keittiöistä purettiin ja sisään tuotiin wc:t, suihkut ja sauna. Myös sähköt uusittiin samalla.

Laululassa on kaksi suurta kellaria siten että puolet talosta on (onneksi) alhaalta avoinna. Molemmissa päädyissä on suurehkot kuistit ja parvekkeet. Talo on maalattu joitakin vuosia sitten ihanasti lateksimaalilla, mitä kuistit eivät ole kestäneet. Palkkeihin on päässyt kosteutta, joka kuitenkaan ei ole päässyt haihtumaan pois (kiitos lateksimaalin) ja niinpä ne ovat alkanee paikoitellen lahota. Jee. Kuistien pelastaminen on edessä seuraavana kesänä, enkä malttaisi oikeastaan odottaa että näen lopputuloksen. Tällä hetkellä Laulula nimittäin on hieman surullinen näky.

Olemme nyt remontoimassa yläkertaa, ja muutamme ensin sinne. Alakerta ei ole tällä hetkellä yhteydessä yläkertaan, joten kun alhaalla aletaan remontoida, ei sen suuremmin pitäisi häiritä yläkerrassa elämistä. Emme remontin tässä vaiheessa puutu kylpyhuoneisiin (joita on yläkerrassa kaksi), vaan hoidamme nyt muuton pois alta, vedämme henkeä ja sitten kun mieheni väsyy nalkutukseeni, hommat jatkuvat taas ;)

Kesällä vähän jännitti miten työt yhdistyvät remppaamiseen ja... kylläpä on oikeasti takki nyt tyhjä. Ei sille mitään voi; ihminen tarvitsee myös lepoa. Suuresti ihmettelen niitä jotka pystyvät lasten ollessa pieniä vielä rakentamaan talon. Alusta loppuun. Siihenhän menee helposti pari vuotta! Ei olisi meistä siihen. Meilläkin tietysti on työtä vielä useaksi vuodeksi eteenpäin mutta onhan se hieman eri asia remontoida taloa jossa jo asuu, kun silloin ei tarvitse olla niin paljon erossa fyysisesti.

Kommentteihin vastaamisen vaikeudesta

En ymmärrä missä vika piilee, mutta armas läppärini ei selvästikään halua että vastailen kommentteihin. Nyt ei nimittäin kommentointi onnistu enää miltään selaimelta. Osaisiko joku vihjaista, missä vika piilee? En myöskään pysty kommentoimaan muiden blogeissa. Ärsyttävää.

Ei pöntömpi

Joo olishan sen lattian tietysti voinut suojatakin...

Vielä pari viikkoa pitäis malttaa, sitten pääsee kokeilemaan tulia.

Nyt en osaa päättää siivoaisinko vai ottaisinko nokoset. Haluaisin elää hieman kesytetymmän kaaoksen keskellä. Toisaalta olisi kiva jos jaksais illalla teatterissa pitää silmiä jossain määrin avonaisina. Tosin nyt kun on jännitysnäytelmästä kyse, voipi olla etten uskalla kuin hieman kurkistella sormien lomasta.