Melko pitkä cliffhanger

Vuosi sitten meillä näytti tältä...

Tein sen alhaisimman mitä remonttibloggaaja vain voi tehdä: jätin koko bloggaamisen sikseen juuri siinä vaiheessa kun alkoi tulla valmista. Pahoitteluni. On kuitenkin lisättävä, että viime vuosi - remontin loppukirin vuosi - oli monella tapaa elämäni raskain. Hain yliopistoon lukemaan unelmieni alaa. Siskoni kuoli neljä viikkoa ennen pääsykokeita. Koko kesä meni remontoidessa vaikka olimme toivoneet voivamme pitkästä aikaa lomailla edes vähän. Tai surra. Syksyllä juuri remontin valmistuttua muutin opiskelijasoluun Joensuuhun. Absurdia, kieltämättä.  

Mutta nyt on surtu, on lomailtu, on iloittu ja on levätty ja on sisustettu. Ja ikävöity. Siskoni ei ehtinyt kotiamme valmiina nähdä. 

Mutta tässä on joitakin kuvia loppumetreiltä. Vuoden takaa. 

Menneen talven kuvia

Saimaan tuulissa on käyty huuhtomassa remonttipölyjä pois...

...kärytelty ovista ja ikkunoista maaleja...

saatu tulevaan keittiöön tämmöinen lämmittäjä...

saatu auringosta siivousvirtaa pääsykokeisiin lukemisen ja remontoinnin lomassa...

nautittu näistä hurmureista...

...ja elämästämme Laululassa.

 Toivottavasti teilläkin on talvi ollut antoisa ja kevät mitä toiveikkain.

Aita on loistojuttu!

Saanko esitellä: pyreneittenpaimenkoira Loisto

Meille muutti uusi karvakorva. Ja tämä oli se mitä tarvittiin, jotta saatiin aita-asia pompsahtamaan eteenpäin. Kaksi vuotta siihen meni.

Kun tämän talon ostimme, oli ensimmäinen ajatus että tuohon vilkasta tietä vasten TÄYTYY ENSI TILASSA rakentaa aita.

Mutta oli sitä remppaa... ja sitten huomattiin että no eihän ne lapset näköjään koko ajan tielle juoksekaan. Ja sitten totuttiin. Kun oli koko ajan muutakin (tärkeämpää?) tekemistä. Sitä remppaa.

Lupa-asiatkin ehtivät olla kunnossa jo kai yli vuoden.

Mutta nyt! On laudat ostettu, pätkitty ja aitaelementeiksi koottu. Ja maalattu. Isäni sen enimmälti teki, soitti juuri kertoakseen että on pihamme perällä ja purkanut aitaelementit kuormasta.

Huomenna alkaa pystytys.

Olen aika innoissani.

Onko ihanampaa väriyhdistelmää olemassakaan?
Saniaisten takana piileskelee Pelottava Tie.

Koska on siinä vain jotain primitiivistä kauhua aiheuttavaa, että piha on yhdeltä reunalta avoin ja suojaton. En malta odottaa, että pihasta tulee kaikilta laidoiltaan käyttökelpoinen. Että kielletyt alueet muuttuvat mukaviksi käyskentelykohdiksi.

Että saan käydä hellää taistoani vuohenputkea vastaan koirien juoksennellessa vapaasti ympärilläni. Ja lasten touhutessa omiaan...

...vaikkapa leikkimökissä.

Mutta voi kyllä myös olla, että vuohenputkien kiskomisen sijaan päädynkin vetelemään hirsiä.

Mitä yhteistä on Kate Bushilla ja saunalla?

Seinän sormipaneeli lämpökäsiteltyä haapaa kuten muutkin saunan paneelit sekä lauteet.
Lattialaatat Pukkilan, sauma oikesti musta.

Suihku: Grohe Vitalio Rain

Sauna ei ole kovinkaan syvä, mutta leveyden ansiosta  L:n muotoista ylälaudetta
piisaa yhteensä niin paljon että mahdumme miehen kanssa molemmat loikoilemaan siellä toisiamme koskematta.
Koetin saada parempaa kuvaa (lauteista, ei meistä loikoilemassa!), mutta peräseinän kaksi ikkunaa vaikeuttivat puuhaa.

Olipas viikonloppu! Kaksi massiivisen suurta toivetta toteutui.

Perjantaina puoli kahdentoista tienoilla mielialat vaihtelivat toiveikkuudesta paniikin kautta epäuskoiseen euforiaan kun istuin kahden läppärin ääressä ja klikkailin kuin mielipuoli -- ja lopulta tajusin todellakin hankkineeni kaksi lippua yhteen syksyllä pidettävistä Kate Bushin konserteista.

Lauantaina laskeuduin niinkin maallisiin puuhiin kuin saunan siivoukseen. Mutta hetkinen! Saunan siivous kuulostaa ihan siltä kuin olisi joku sauna jota siivota...! Onko siis...? Kyllä!

Sunnuntaina juhlallisin mielin riisuimme itsemme alasti (ei kuvia siitä), kääriydyimme pyyhkeisiin ja kävelimme sisäkautta alakertaan (ovi kerrosten välillä! Mitä uutukaista ylellisyyttä!). Pyöristettynä puolentoista vuoden saunattomuuden jälkeen pääsimme vihdoin omiin löylyihin itse rakennettuun saunaan.

Kannattiko odottaa? No kyllä!

Ikkunoiden vuoksi kattoa ei voinut madaltaa kovinkaan alas, joten lauteetkin tulivat harvinaisen korkealle. Itselläni on ylälauteella vähän sellainen olo kuin puumajassa olisi. Ihanassa, lämpöisessä puumajassa.

Löylyttelyn lomassa on mukava käydä rapuissa vilvoittelemassa.

Niille joita saunan tekninen toteutus kiinnostaa lupaan palata asiaan myöhemmin ongittuani tiedot  Puuha-Peteltä. Itse vastasin tässä projektissa lähinnä visuaalisen ilmeen suunnittelusta.

Nyt makoilen peiton alla flunssassa, joten ei saunaa minulle tänä iltana. No, onneksi olen saunonut viimeiset kolme iltaa putkeen.

Hämmentäviä yhteensattumia

Lähde: http://www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus/birger-kaipiainen-emma

Melko varmasti musiikkihuoneen tapetiksi on valikoitumassa Kiurujen yö, tummansininen versio. Makuuhuoneemme nurkassa roikkuu tällä hetkellä tuttavani Sini Kososen tekemä installaatio josta pidän todella paljon. Aamupäivällä mallailin, miltä se näyttäisi yhdessä Kiurujen yön kanssa. No satumaisen ihanalta, kuten voitte vasemmalta huomata.

Juuri äsken päädyin googlailemaan Ken kiuruista kauneinta, jota harkitsen harmaakeltaisena tulevaan keittiöömme. Ja mitäpä tulikaan vastaan... Huomaatteko kenties jotain samankaltaisuutta?

P.S. Minulla oli tarkoituksena laittaa kuvat tekstin lomaan erittäinkin draamattisesti, mutta tämä editointilaatikko ei anna. Olkoon.

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee

Nyt sen teen. Pitkästä aikaa. Ennen kuin jätän taas tekemättä. Kirjoitan jotain, teen paluun pitkän tauon jälkeen ja laitan ylös mitä olemme Laululassa talven aikana saaneet aikaan.

Kuvia remontin etenemisestä ei juurikaan omalla koneellani ole, ja koska en halua nyt kuvattomuudesta tehdä kynnyskysymystä, mennään näillä kahdella Instagram-kuvalla tällä kertaa. Kuvat ovat alakerran tulevasta kirjasto/musiikki/työhuoneesta, jonne olen koko ajan kaavaillut jotain hyvin tummapohjaista tapettia. Ja kuinka ollakaan, lastulevyjen ja parin haaleanvaalean tapetin alta alkoi kuoriutua esiin kahta erilaista lähes mustaa seinäpaperia. Kummia joskus nämä tällaiset intuitiiviset päätökset...

Viime päivityksen jälkeen meillä on aloitettu (siis mies on aloittanut) alakerran saunaremontti ja melkeinpä se onkin jo valmis. Saunasta tuli kompakti, mutta varsin mukava. Ainakin silmämääräisesti arvioituna, löylyihinhän ei vielä olla päästy, kun tarvittaisiin paikalle sähkö- ja putkimiestä ja lisäksi täytyy asentaa vielä väliovet. Halusin, että panostamme laadukkaisiin, aisteja helliviin, selkeisiin materiaaleihin ja lopputulos tuntuu sellaiselta mitä toivoinkin; haapapaneelit ovat niin pehmoiset ja sileät, että niitä tekee mieli silitellä aina kun saunalla käy pyörähtämässä.  Siihen nähden, että olemme tässä elelleet saunatonna jo melkein puolitoista vuotta, ollaan jo erittäin erittäin lähellä. Mies nikkaroi aina sen verran mitä työt ja perhe-elämä antavat periksi.

Lisäksi alakerrassa on revitty (lue: mies on repinyt) lastulevyt irti tulevan keittiön sekä musiikkihuoneen seinistä ja kaivettu esiin lautalattiat. Purettu keittiöstä puuhella leivinuunin tieltä ja olohuoneesta avotakka, jonka tilalle tulee joko pönttöuuni tai kaakeliuuni rahatilanteesta riippuen... 

Ja pähkäilty keittiösuunnitelmia. (minä) Pitkäaikainen unelmani mustasta Kvänum-henkisestä keittiöstä toteutunee. Jos olet neljän vuoden sisällä selaillut kotimaisia sisustuslehtiä, tiedät varmasti mitä tarkoitan. Saareke pysyi suunnitelmissa pitkään mukana, mutta on nyt todennäköisesti jäämässä kuitenkin pois.

Ja tilattu kylän oma puuseppä keittiötä tekemään. (Mies tilasi ja tämän tapaamisen seurauksena keittiöstä puretun hellan luukut vaihtoivat omistajaa)

Ja tehty surutyötä Cole & Sonin Cow Parsley - unelmasta luopumisen takia... tilattu Tapettitalosta tapettinäytteitä. (minä) Monta monituista vuotta olen haaveissani hellinyt ajatusta Cow Parsleystä mutta vasta hiljattain otin selvää siitä, mitä tuo ihanuus maksaa. Aijaipaljonliikaa.

Ja mietitty miten kummallista mahtaakaan sitten olla asua myös alakertaa - mitä edes teemme kaikella sillä tilalla!

Kuten joku ehkä huomasi, otsikko ei liittynyt tekstiin millään lailla. Vai liittyikö...? No ainakin meillä täällä lauletaan ja vihelletään joka päivä - ja paljon.

LWT (Love Without Tears tai Loviisan Wanhat Talot)

Huh miten väsynyt olenkaan, hyvä jos nämä lauseet saan mössöisistä aivoistani ulos puserrettua. Kielsin juuri miestäni puhumasta minulle kun tuntuu että oksennan jos yritän kaiken lisäksi vielä kuunnella ja ymmärtää - saati puhua takaisin. Tänään tuli siis tarvottua pitkin ja poikin Loviisaa. Aurinko paistoi jopa paahtavasti kuten myös vuosi sitten ja taloihin sai paikoitellen jonottaa. Kauneutta oli joka puolella niin paljon että silmä ihan turtui. Vuosi sitten olin ihan ekstaasissa, tänä vuonna vaivasi pissahätä. Minä imbesilli en sitten tajunnut katsoa LWT-kartalta että mistä niitä vessoja löytyy. No, pitääpä tehdä punkkitarkastus tänä iltana ettei käy kuten eräälle tuttavalleni joka sai puskapissistä muistoksi borrelioosin. Se tosin saatiin hoidettua ajoissa antibiooteilla, onneksi!

Suurimmassa osassa kohteita valokuvaaminen oli (ymmärrettävästi) kielletty, mutta yhdessä talokaunistuksessa ainakin se oli sallittua ja nappasinkin sieltä talteen ihanan Pihlgren & Ritolan tapetin. Tänä vuonna katselimme sillä silmällä erityisesti keittiöitä ja kylpyhuoneita, mutta aika laihaksi jäi saalis korvan takana. Silmä silmästä, hammas hampaasta ja valtakunta sille joka suunnittelee meille keittiön!

Se tapetti.

Blöörg. Nyt menen lepuuttamaan aivojani. Kutsuvat sitä myös nukkumiseksi.

Talven tarkoitus on kesä.

Ihana kesä. Sisäisen heräämisen kesä. Uusien ystävien ja taitojen kesä. Laulun kesä, soiton kesä. Uintikesä, remonttikesä. Suloinen suvi. Kesä, joka uhkasi loppua aivan liian lyhyeen (Ei voi olla! Joudunko todellakin aloittamaan nää takinpukemistappelut uhmis-ikäisen kanssa jo HEINÄKUUSSA???!!!!!) Kesä joka sanoi: ei vaiskaan, tässä on teille lämpöä ja rakkautta! Kylpekää valossa, upottakaa varpaanne lämpöiseen pehmeään hiekkaan, ostakaa riippumatto, käykää hippifestareilla ja hankkikaa rusketusraidat. Polkekaa pyörällä naruolkainmekko polvissa lepattaen, heittäkää kärrynpyöriä pihan epätasaisella nurmella. Viettäkää kuitenkin muutama sateinen päivä tekemällä retki kirjastoon, etsikää omat soppenne ropisevan kotoisesta kodista ja syventykää uusiin tarinoihin. Napatkaa töpselit irti seinästä jos jyrähtelen. Syökää sitten jäätelöä aurinkoläiskäisellä terassilla, tapetoikaa leikkimökki. 

Ylihuomenna alkaa uudenlaisen koreografian opettelu: astun työelämään. Pelottavaa ja innostavaa. Ainakin erilaista! Tytöt ovat jo tutustuneet päiväkotiinsa (mikä lohdullinen sana -- päiväkoti.) ja todenneet meiningin ihan hyväksyttäväksi. Ja maanantaina me suuntaamme miehen kanssa samaan osoitteeseen. Tulevia työkavereita rauhoittanee tietää, että sovimme jo seuraavanlaisesta linjanvedosta: Työpaikalla ei sitten kiukutella.  Ehkä myöskään emme järjestä salaisia kohtaamisia kopiokoneen luona.

(Paitsi että mistä sitä koskaan tietää. Never say never.)

Hullu paljon töitä tekee kesälomalla (ja hulluilla on aina hauskaa)

Mikähän blogilaiskuus minua on vaivannut viime aikoina. Ehkä jonkinlainen päänsisäinen hiljaisuus. Laululassa ei sen sijaan ole hiljaista; sirkkelin sointia ja naulapyssyn pauketta on päästy kuulemaan tasaisesti. Pihalle on syntynyt leikkimökki ja terassi. Puita on kaatunut ja pilkottu ja pinottu. (Huom, ei allekirjoittaneen toimesta. Olen lähinnä toiminut Mahdollistajana eli hoitanut lapsia ja muutenkin enemmän kiinnostaisi vain soitella pianoa tai vaihtoehtoisesti kitaraa... No, maalasin sentään toisen yläaulan.) Kuistien kunnostus on päässyt alkamaan ja lienee tällä viikolla maalausta vaille valmis.

Ei kuitenkaan syytä huolestua, osaamme myös lomailla. Käytiin ihan ulkomailla asti!  Mutta nyt Blogger takkuaa jostain syystä ja meinaa hermot mennä kun kuvat pomppii minne sattuu. Joten antaa olla. Tässä tämä nyt tällaisenaan.

Leikkimökistä tuli niin suuri, että sinne voisi aikuinen vaikka kellahtaa nukkumaan. Vanhat ikkunat saatiin aikaisemmin ystävältä, onneksi pääsivät nyt käyttöön. Ovestakin tuli aika hieno.

Alakerrassa on tilaa temmeltää ja touhuta isoilla vempaimilla. Mutta kohta sekin sitten muuttuu...

Istu maamme! Ist um aam me? Istuma-amme.

On se vaan sym-paattinen <3

Hyvä päivä

Arvatkaas mistä tunnistaa hyvän päivän.

Ehdotuksia?

Siitä ettei kuole? No okei joo, ihan hyvä arvaus. Mut en nyt hakenut ihan tuota.

Koska... mun miälestä hyvän päivän tunnistaa siitä että...

1. Kylpyhuonekalustekaupasta soitetaan että kamat on täällä, voipi tulla noutamaan.

2. Sähkärin ja putkimiehen onnistuu saamaan vielä tälle viikolle. Siis huomiselle! Ja ylihuomiselle!

3. Kukkapenkissä näkyy pieniä vihreitä, maasta esiin työntyviä juttuja juuri niillä paikkeilla, mihin syksyllä tungin sipuleita.

Jep. Hyvä päivä oli. Nyt minua kutsuu kirja jonka mies toi kenties pari vuotta sitten joltain reissultansa, kaverin vaimo oli pistänyt matkaan että siinä Lauralle luettavaa. Minä vain vilkaisin silloin että jaa tuo chick flickiä edeltänyt chick lit tjaah en nyt ole hömppätuulella... ja sitten pari päivää sitten jostain syystä otin kirjan käsiini silmäilläkseni sitä ensimmäistä kertaa oikein todella. Ja totesin että hei HALOO tää on just sellainen kirja jonka haluan lukea NYT.

Siis Eat Pray Love. Kauniita unia!

Saumalankalauantai (sanopa se nopeesti!)

Kun huhtikuisena aamuna herää ropisevaan ääneen, on ensimmäinen ajatus: just joo, tänään ei sitten ulkoilla. Ja toinen ajatus on: Jeeeeee! lumet sulaa!! Tule tule tule tule kesä, ja tuleehan se - ainakin jonkinlainen. Mutta joka tapauksessa ilmojen lämpenemisen huomaa jo nyt Laululassa. Tänään vietin puolet päivästä kotona hippastellen t-paidassa. Siis minä, vilukissa Luojan armosta. Nytkin on jalassa farkkushortsit, uskokaa tai älkää (ja okei joo, niiden lisäksi on sukkikset, kahdet villasukat ja säärystimet...) Olen tässä fiilistellyt miltä sitten kesällä tuntuu tepsutella pitkin Laululaa paljain varpain, availla ovia päätyauloihin ja pitää ne auki. Käväistä vaikka parvekkeella kastelemassa kukkia (niin kuin muka muistaisin! Kuolevat pystyyn viikossa.) Etsiä pihasta aurinkoinen paikka ja levittää siihen viltti. (Sitä ennen voisin ilomielin hyvästellä pihasta muutaman ikihongan, sori vaan puunhalaajat mutta olisi se oikeastaan kiva jos ei suurin osa pihasta olisi käytännöllisesti katsoen aamusta iltaan varjon valtakuntaa.)

Kylpyhuoneremontissa on edetty niin pitkälle, että ilmeisesti valmiiseen kylppäriin olisi mahdollista päästä jo viikossa jos vain sähkö- ja putkimies sekä kylpyhuonekalusteet saisi ilmestymään paikalle optimaalisesti. Mutta koska näin tuskin tapahtuu, odottelemme vielä kärsivällisesti kylpyyn pääsyä. Ja ei se mitään, itseltä ihan loksahti suu auki kun mies latoi nämä juuri mainitsemani aikataulufaktat eilen illalla. Siis mitä? Valmistuuko se tosiaan? Eikö tämä olekaan feikkiremppa? 

Alla todistusaineistoa:

Kuka arvaisi että tämä mies ei ole ennen laatoittanut muuta kuin ämpäreitä? Not me.

Kalusteet tulevat Svedbergsiltä (kuvat osoitteesta svedbergs.fi)

Pieneen tilaan piti valita pientä ja napakkaa

Kattopaneelit odottavat alakerran tulevassa kirjastohuoneessa (köh köh, vähänkö hienosteleva sana) maalausta. Väri on napattu vanhasta Avotakasta. 

Haluaisitko kylpeä mustikassa? Kuvassa myös hyvä kirja jonka sain kirjastosta heti kun se uutuuttaan kiiltävänä sinne ilmestyi. Eläköön varaussysteemi! Deko hävisi kiinnostavuudessaan taas Avotakalle.

 Sellaista täällä siis. Loppuun vielä pääsiäiskuvia koska en taannoin ehtinyt pääsiäispostausta väsätä. Siis vaikka mulla olis ollut niin täydellinen otsikkokin. No, laitan sen otsikon nyt silti. Ja meillähän siis tosiaankin saumattiin lankalauantaina. Ettäs tiedätte nyt sitten. 

Myytinmurtaja

Teinpä tuossa äsken iltapuuroa mikrossa ilman vettä ja sain todeta että sanonta "ei savua ilman tulta" on paikkansapitämätön. Paljon oli kyllä savua. Onneksi tämä päivä on jo aika lailla kallellaan, luisumme vääjäämättä kohti huomista.

Emmie paljo palkkaa pyyä

Virvon varvon tuoreeks' terveeks'
tulevaks' vuueks':
Isännälle ikä pitkä, emännälle perä leviä
tyttärelle punaset posket
ja pojalle hyvä hevonen.
Emmie paljo palkkaa pyyä;
hehto ruista ja rahhaa,
rukiinen leipä ja rieska.
Vitsa siulle, palkka miulle!

Tänä vuonna meillä oli niin laiskoja virpojia, etteivät jaksaneet koristella kuin yhden vitsan. Äiti koristeli toisen. Minä siis (ja se oli kivaa!) Näillä vitsoilla sitten taputeltiin mummia ja ukkia tuon yllä olevan, äitini minulle aikoinaan opettaman lorun mukaisesti. Hieman kyllä tämä feministi kröhii kun naiset saavat vain ulkonäöllisiä seikkoja miesväen "joutuessa tyytymään" pitkään ikään ja hevoiseen. Muttah, kansanperinne eläköön.

Kovin laajalle ulottuvaa virpomareissua emme siis rokkomme kanssa tohtineet tehdä, mutta eivätpä nuo tyttömme ole moiseen tottuneetkaan - vielä. Ja näin äidin näkökulmasta munasaalis oli ikätasoon nähden ihan tyydyttävä.  Itse en niinkään viitsi haalia itselleni tilpehööriä sisältäviä yllätysmunia, vaan olen näemmä ottanut tavakseni popsia kerran vuoteen Pandan Suklaasydän-nimisiä munanmuotoisia rakeita. Mutta kun kaupassa silmään osui lakritsisuklaamunia, nappasin itselleni ja miekkoselle yhdet. Olivat ihan jees, pakko myöntää.

Kuitenkin, tänäkin vuonna munaostoksilla mieltä kaihersi kaupassa tämä kysymys: missä ovat Reilun kaupan suklaamunat? Vuosi sitten onnistuin bongaamaan lähimmästä Valintatalosta reiluja minisuklaamunia erilaisilla täytteillä. Olivat hintavia, mutta erittäin nameja ja niitä sai syödä hieman puhtaammalla omallatunnolla kuin noita tavismunia.

Hassua ei mun tämmöisiä pitänyt kirjoitella.

Ystävältä haettuja luomumunia, höyhenet tosin Tiimarista

Vaan... olin äsken iltakävelyllä koiran kanssa ja tein kylän lenkin. Reitti kulki vanhan kotimme ohitse ja ensimmäisen kerran tunsin ihan pienenpienen piston jossain sisimmässäni. Aivan lyhyen hetken verran näin ikkunoista pikakelauksella meidän menneitä touhujamme, näin tytöt leikkimässä pihassa, Inkerin kiipeämässä omenapuuhun, Inkerin ilman housuja pissalla nurmikolla (mokoma karkuri ja sisältä pujahtaja!)... Sitten päädyin ajattelemaan että eivät talot kuitenkaan ole se missä sydän asuu, eivät seinät eivätkä katto eivätkä omenapuutkaan. Sydän on siellä missä perhe. Se on klisee, koska se on totta.

Ja kun pääsin kotipihaan takaisin, olin ohittanut monta ystävällistä taloa, monta ikkunaa joissa loisti ystävän valo. On rikkautta, että olemme alkaneet juurtua tänne, että lähellä asuu hyväntahtoisia ihmisiä joista on tulossa läheisiä ystäviä, tärkeitä ja rakkaita.

Tänne kuulun, täällä on sydämeni.

Hyvää alkavaa viikkoa juuri sinulle!

Hehto ruista ja rahhaa

Kaksi kuvaa yhdistämällä saatu aikaan mahdoton perspektiivi

Meillä on...

- vesirokkoinen tyttö jota ei kutita mutta tekee mieli raapia (kuulemma)

- lankomies kylässä Stadista

- vanha putkiradio joka on tänään todettu toimivaksi (no ehtihän se toimittaa koristeen virkaa jo neljä vuotta ja hei oikeesti, kuka jaksaa laittaa töpselin seinään?)

-  pyyhitty pölyt pianon päältä ja tuntuu tepsivän niin hyvin että tarvinneeko sitä muualta siivotakaan

- yhä keskeneräinen kylppäri (pitäisköhän se ammekin hommata joskus jostain?)

- melkein sula parveke mutta ei ihan

- yksi koristeltu virpomavitsa (höyheniä, kristallihelmiä, silkkipaperikukkia)

- kolme leffaa Makuunista (Peter Pan, Halinallet, Helinä)

- jäljellä vielä muutama pieni suklaamuna jotka ehkä eivät kaikki maistu samalta (tai sitten maistuvat mutta saahan sitä itseään huijata jotta elämä olisi mielenkiintoisempaa)

- oikeestaan ihan kivaa.

Pepilläkin on.

Virvottavien (mummin ja ukin) pitänee kyllä tulla sunnuntaina meille päin. Tai voitaisiinhan me lähteä kylille virpomahan. 

"Sulle rokko, mulle palkka."

Pitsit & villat & puukot

...ja samaan aikaan toisaalla:

 

Seinän sisästä löytyi puuhun isketty kotimainen laatupuukko. Että jos muistat kadottaneesi omasi rakennuspuuhissa, pist viestii. Voi tosin olla ettet ole enää hengissä.